Sähköpyörällä pääsen luonnon keskelle

Nämä rentukat olisivat jääneet näkemättä ja kuvaamatta, jos minulla ei olisi Tunturin Forte sähköavusteista pyörää. Samalla reissulla kuvasin muutakin elämääni rikastuttavaa. Tällä pyöräilylenkillä olin tiistaina 21.5.

Olin torstaina (23.5.) hetken hermoratatutkimuksessa. Oli aivan uusi kokemus. Sähköiskuja lääkärisetä minun jalkoihini ja käsivarsiini antoi. Ensin ihon pintaa pitkin ja toisessa vaiheessa hän työnsi minuun kuin ohuita akupunktioneuloja, joilla tutkittiin lihaksen hermoratoja syvemmältä. Homma kesti puolisen tuntia. Joissakin pistoskohdissa on vieläkin arkuutta.

Parin viikon päästä kuulen, löytyikö mitään. Jos löytyi, toivon, että löydös on jotain sellaista, mitä voi hoitaakin, sillä joka tapauksessa jalkoihini on viimeisen vuoden kuluessa ilmaantunut arkuutta, mikä hidastaa menoa ja tekee kävelemisen joskus suorastaan vastenmieliseksi. Tuon jalkapohjien kipuilun vuoksi iloitsen siitä, että olen Tunturilta saanut käyttööni sähköavusteisen polkupyörän. Nyt tuo mainio kulkuneuvo on vain lunastusta vailla, mistä tosin olemme jo sopineetkin. Ilman pyörää liikkumiseni olisi kokolailla olematonta ja vaivalloista. 

Kirjopikarililja kukkii Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa tänä keväänä erittäin runsakukkaisena.



Huomasin juuri, että minähän kirjoitan parhaillaan blogiani, jonka kirjoittamisesta olen sopinut Tunturin kanssa, vaikken kirjoittamaan ryhtyessäni blogia ajatellutkaan. - Blogini löytyy sivumennen sanoen netistä, kun kirjoitat: Virranviemää - sähköpyörällä Suomen kesässä. Valokuvilla olen pyrkinyt keventämään tekstejäni. Kuvat ovatkin mielestäni blogissani parasta, sillä ne kertovat, miten polkupyörään asennettu pikkuinen sähkömoottori on avartanut ja rikastuttanut kahta viimeisintä kesääni. Nyt alkaneena kesänä jatkan blogin kirjoittamista siitä, miten pyöräillen tavoitan taas uusia kokemuksia, saan elämääni Turun lähiympäristöstä kiinnostavia, aineettomia rikkauksia ja pääsen nauttimaan minulle ennestään tuntemattomista, kiehtovista maisemista. Vielä minulla ei ole aavistustakaan, mihin rahkeissani on varaa.

Mutta tähän minulla on varaa. Ruissalo on suorastaan runsaudensarvi näin keväisin ja koko kesän. Kun pääsen siellä kohteeseen, jonne olen kotoa lähtiessäni suuunnitellut ajella, en malttaisi millään lähteä kotiin. Löydän paikan päällä yhä uusia kuvausaiheita. Niin kävi viime tiistainakin. Kokemuksistani tuolta reissulta tallentui kameraanikin. Niistä osan halauan jakaa kanssasi.

Hurmevaahtera on todellinen helmi kukkiessaan.





Sykähdyttävä kokemus oli puutarhan kosteikossa kasvavan keltamajavankaalin näkeminen. Se on kohtalaisen suurikokoinen vehkakasvi. Kasvia on kosteikossa huomattavan paljon ja niiden läsnäolo luo - ainakin minussa - salaperäisen, sadunhohtoisen tunnelman.

Kosteikon mystistä tunnelmaa vahvistivat aukeamassa olevat kotkansiivet.

Yksi Ruissalon puutarhan ihastuttavimmista koristeista tähän aikaan on tähtimagnolia.

Kauaksi punaisena loistavaa japaninruusukvitteniä ei todellakaan voi olla huomaamatta.

Puutarhan sisääntulokäytävällä  tulijaa tervehtivät tähän aikaan tulppaanit, joiden istuttaminen on Ruissalon puutarhanystävien perinteinen tehtävä.

Kotimatkalla minut pysäytti kodikas, pikkuinen seljapensas, jonka varsinanen kauneus puhkeaa esiin vasta heinäkuun loppupuolella, kun kukinnot kehittyvä punaisiksi marjoisiksi.

Kotimatkalla oli toinenkin syy pysähtyä kuvaamaan: Tuomet olivat taas kaikkialla täydessä kukassa.

Huhtikuussa sinivuokot kukkivat pakkasesta ja lumesta huolimatta

 Lopultakin sää on lämmennyt, niin etten kärsi pyöräillessäni käsien palelemisesta. Valkoiset sormet ovat olleet talvipyöräilyn ikävin kokemus. Renkaiden vaihtaminen nastarenkaisiin on ollut minulle suorastaan nautinnollinen elämys. Kokemuksesta voin sanoa, että turvallisuudentunne, mikä liittyy polkupyörän nastoihin, on ollut vahvempi kuin auton nastarenkaiden tuottama. Arvelen, että yksi syy, mikä tuohon kokemukseen liittyy, johtuu polkupyörän rakenteesta. Pyörän tasapaino tuntuu nastojen päällä lähes samalta kuin kesäkeleillä. Autossa tätä ilmiötä en tunne.

Haluan vielä palata ajassa taakse päin. Huhtikuun alussa kaikki oli toisin kuin nyt. Lämpötila pysytteli nollan tuntumassa ja yöllä saattoi olla -10 astetta pakkasta.












Vielä runsas kuukausi sitten lunta ja jäätä oli monin paikoin ja paljon. Tiet olivat pyöräilijän kannalta siedettävät. Mutta kuvistakin voi päätellä, että ilman lämpötila oli plus - miinus nolla.






Kuvat ovat huhtikuun alkupuolella otettu Turun Ruissalon Pukinsalmen rannalla. Rinne oli jo lumeton, mutta merenrannan läheisyydestä johtuen tällä rinteellä kaikki oli vielä kulottunutta ja elotonta.

Matkalla Ruissaloon löysin Patterihaasta nämä jalokiurunkannuksen upeat versot. - Sinivuokotkin olivat heränneet eräällä Ruissalon rantatien varrella olevalla rinteellä.

Samalla pyörälenkillä maisema muuttui äkkiä hyytävän talviseksi. Peurallakin lienee ollut vielä liikkumisvaikeuksia lumihangessa.

 

Mutta talvenselkä oli jo taittunut. Aurinko lämmitti Pikkupukin ohi kulkevaa laivaväylää, niin että jäistä oli jäljellä enää vain pieniä lohkareita.

 

Sinivuokot ja jalokiurunkannuksen versot toivat kylmään kevääseeni toivoa. Pyörälenkki Ruissaloon, minun turkulaiseen ihmemaahani, oli taas kerran palkitseva. Sähköpyörällä pääsee näkemään lähi maaston ihmeitä jopa talvella - eikä pikkupakkanen haittaa, kun muistan ottaa mukaani tarpeeksi läpimät tumput.