Ruusutarha Turun Tähkäpuistossa

Telkkari on kummallinen värkki. Kesälläkin sen ääreen jumittuu, jos ei pidä varaansa. Se on niin helppo avata ja yllättävän imukykyinen, mistä johtuen sen sulkeminen on joskus sangen vaivalloista. Olin eilen pitkään kahden vaiheilla, jäänkö katsomaan seuraavaa ohjelmaa vai lähdenkö reippaalle pyörälenkille. Aikani punnittuani näitä vaihtoehtoja, päädyin jälkimmäiseen. Seuraava kysymys oli tietysti, mihin suuntaan ja millainen lenkki.

Suuntasin mitään ajattelematta jokirantaan. Ylitin joen Teatterisiltaa pitkin ja jatkoin matkaani Teatterin ohi Volter Kilven katua ylittääkseni Samppalinnan mäen. Vähitellen hahmottui mielessäni, millaisen lenkin tekisin. Päästyäni hautausmaan kohdalle Uudenmaantietä, muistin äkkiä, että kadun toisella puolella on rosarium, josta olin lukenut lehdestä. Mutta ruusutarha oli toistaiseksi jäänyt näkemättä. Nyt siihen oli tilaisuus - ja voi sitä ruusujen paljoutta! En ole eläissäni nähnyt sellaista ruusumäärää. Kartasta luin, että puiston nimi on Tähkäpuisto, joka sijaitsee aivan Henrikinkirkon naapurina. Ruusutarha on tähän aikaan yksi Turun upeimmista nähtävyyksistä. Siihen pysähtyi matkantekoni pitkäksi ajaksi. Oli otettava kamera esiin.

Ilta-auringossa sain mielestäni mukavan saaliin ruusuja.

Aurinko saa ruusun värin hohtamaan.

Keltaiset ovat aika harvinaisia.

Heräämisen hetki.

Keltainen

Tämä loisti kaikkien kukkivien ruusujen keskellä

ehdottomana suosikkinani.

Iki-ihania akileijoja

Puhtaanvalkoinen jasmikekin oli täydessä kukassa.

Vedenalaisia ääniä pikku majoissa

Olen taas pyöräilykunnossa sepelvaltimo-operaation jälkeen. En vielä tiedä, kuinka iso hyöty minulle tehdystä pallolaajennuksesta on. Osittain tämä tietämättömyyteni johtuu siitä, että alettuani pyöräillä sähköavusteisella pyörällä pahimmalta rintakivulta ja hapensaantivaikeudelta katkesi kärki. Liikkeelle lähtö ei sähköpyörällä ollut ollenkaan ongelmallista. Tavallisella pyörällä 2-3 kilometriä olivat aina tuskaa, kunnes "moottori" lämpeni ja kulku alkoi sujua.

Olen sairaalassa käynnin jälkeen tehnyt jo muutamia lenkkejä lähi maastossa ja kokenut monia mielenkiintoisia Turun, kulttuuripääkaupungin, tarjoamaa aivan ilmaista taide-elämystä. Pyöräilylenkkieni varrella on mielenkiintoisia akustisia taide-elämyksiä. Toinen on Ruissalossa ja toinen Koroisissa Aurajoen rannassa, noin 300 metriä Halisten suuntaan.

Läheiseen veteen (mereen ja jokeen) on upotettu mikrofoneja, joista on vedetty esim. Ruissalossa piuhat neljään kaiuttimeen vanhassa huvimajassa/kioskissa, jonka ikkunat ovat tähän asti olleet tiukasti laudoilla peitettyinä ja ovi lukittuna. Nyt ne on avattu ja majaan pääsee kuuntelemaan merta. Neljä kaiutinta välittää vedenlalaiset äänet tuohon tilaan. Taide-elämystä häiritsee tosin tuon pienen rakennuksen siivottomuus. Sinänsä viehättävä ja mielenkiintoinen elämys jäi minultakin aika lyhyeksi, kun en viitsinyt katsella äänimaiseman raameja. Pitäisiköhän ottaa seuraavan kerran mukaan rikkalapio ja harja? Koroisten "maja" on kaksiseinäinen puusta ja savesta rakennettu uudisrakennus. Molemmat akustiset, eräänlaiset performanssit ovat periaatteessa kokemisenarvoisia elämyksiä.

Ruissalon Kansanpuiston tässä viehättävässä puistikossa voit kuulla

vedenalalaisia ääniä pikkuisessa hvumajassa/entisessä kioskissa.

Veden päällä on silmille ilonaiheita.

Ruusut kukkivat juuri nyt parhammillaan.

Mielikuvitusta kiehtovat, monenkirjavat saksankurjenmiekat

odottavat Turun Kasvitieteellisessä puutarhassa

Ruissalossa ihalijoita.

Viikko ilman sähköpyörää - hyvää Juhannusta

Alkanut viikko minun on eleltävä ikää kuin säästöliekillä. Kohdalleni tullut vaatimus on linjassa kaikin puolin suomalaisessa elämänmenossa, kun säästämisestä ollaan hallitusneuvotteluissa tekemässä taas kerran hyveistä kaunein. Toivon kuitenkin, että minua koskeva säästöliekillä eläminen tulee mahdollisimman nopeasti myös myös hyötykäyttöön.

Kuluneen viikon lopulla tein elämysretken TYKSin sisätäutien poliklinikalla. Torstain illansuussa menin poliklinikan vuodeosastolle tarkoitusenani päästä perjantaina sydämen sepelvaltimoiden varjoainetutkimukseen. Aikani perjantaina vuoroani odotettuani pääsin toimepidepöydälle. No, ei muuta kuin oikean käden värttinävaltimo auki ja siitä katetri sydämen sepelvaltimoihin. Kuvauksessa löytyi ahtaumia paikoin 90 %:iin asti. Sydäntä ruokkivat koronaarit olivat päässeet sairastumaan sen verran pahasti, että saman tien asetettiin yhteen sepelvaltimoon iso pallolaajennus (mikäli oikein ymmärsin noin 6 senttiä pitkä) sekä toisaalle kaksi lääkeaineverkkoputkea. Lauantaina iltapäivällä olin taas matkalla kotiin. Tässä lyhyesti toimenpiteen kuvaus ja tosielämys TYKSissä minun kokemuksenani.

Olen iloinen ja kiitollinen tutkimuksen ja laajennuksen tehneille, ammattitaitoisille lääkäreille ja kaikille muille toimenpiteeseen osallistuneille. Alkaneen viikon jälkeen pääsen taas pyöräilemään sähköisellä Tunturi Fortella kertoakseni, millaisia tosielämän kokemuksia minun on sen avulla mahdollista kohdata.

Toivotan Sinulle, lukijani, hyvää ja kesänmakuista Juhannusta.

Lintuja poikasineen, kukkia ja matoja

Punkinsalmen rannalla Ruissalon Kansanpuistossa

Iltakahvini halusin nauttia Ruissalon Kansanpuistossa. Ajattelin mennä suoraan vakiopaikkaani. Matkaa tuohon Pukinsalmen rannalla olevaan pikku puistikkoon on kotipihaltani noin 6 kilometriä. Ilma oli samettisen lämmin, vaikka kello oli jo puoli kahdeksan, kun lähdin kotoa. Olin tuota pikaa perillä ja onni suosi minua, sillä suosikkipenkkini oli vapaa. Rantakiveyksillä ja nurmikoilla oli vielä kesäillasta nauttivia. Muutama perhekin oli vielä liikkeellä. Puhumattakaan hanhiperheistä, jotka söivät nurmikoilla iltapalaansa. Suurin poikue oli kolme pikkuista untuvapalloa, jotka vauvaiästään huolimatta etsivät tarmokkaasti syötävää.

Hanhiperhe iltapalalla

Matkalla kotisatamaan.

Kaadoin vihreästä termospullostani kahvia ja nautin Pukinsalmen maisemasta, jossa liikkui monen kokoisia moottoriveneitä ja meren suunnalla oli vielä kaksi purjevenettäkin tulossa kotisatamaansa. Tuntui kuin aika olisi pysähtymässä. Purjeveneetkin tulivat verkkaisesti Turkua kohti. Aikani istuskeltuani salmen maiseman täytti jättimäinen Silja Europa, jota hetken päästä seurasivat Sea Wind ja Isabella. Laivat häipyivät pian näkyvistä. Minä jäin vielä nauttimaan hiljakseen viilenevästä kesäillasta, jossa mustarastas huilutteli solistisia sävelmänpätkiään.

Silja Europa on aina yllättävän iso.

Isabella vie Tukholman keskustaan.

Kahvinkin olin jo juonut, kun aloin ottaa selvää, miltä Ruissalon puissa tapahtunut tuho näyttää. Uutisissa kerrottiin muutama päivä sitten, että madot syövät saaren kauniit tammimetsät lehdettömiksi. Puistikossa, jossa kahvittelin on vain lehmuksia. Mutta näyttivät lehmustenkin lehdet kelvanneen tuholaisille. Mutta sittenkin puut olivat edelleen tuuhean lehvästön peitossa. Lähdin ajelemaan salmen rantaa noudattelevaa Pikku-Pukin promenadia pitkin kotiin päin. Tuon hiekkatien varrella on Villa Ekhems Café. Kioski, jota ympäröi erilaisista tuoleista ja pöydistä koottuja seurusteluryhmiä. Tunnelmallinen paikka lenkkelijöille.

Madon aterioinnin jäljet lehmuksen lehdessä.

Minä olen nälkäinen ja tahdon olla isona

perhonen.

Lapsenlapsen kutsuva mainos -

ja kukat amppelissa.

Syreenit ovat juuri nyt parhaimmillaan Ruissalossa. Lämpimässä ilmassa, jossa tuntui vain kevyt tuulenväre, tuoksuivat äkkiä syreenienkukat huumaavasti. Tuoksu vyörytti mieleeni monenlaisia, unenomaisia muistikuvia lapsuudesta ja nuoruudesta. Mutta kuvat katosivat unen lailla yhtä nopeasti kuin olivat mieleeni tulleetkin.

Voikukkien aika on ohi.

Yksi on jo lähdössä.

Voikukkien aika on peruuttamattomasti ohi. Sen tajusin, kun laskemassa olevan auringon valo osui tienpientareen valkoisiin höytyväpalloihin. Pysähdyin katselemaan ja kuvaamaan palloja. Mutta yhäkkiä tajusin seisovani alastomien tammien alla. Tunnelma oli kuin marraskuussa. Myös tammien vesakko oli paljaaksi syöty. Vähitellen aloin nähdä yhä enemmän myös syöjiä. Aluksi ne näyttivät lyhyiltä oksilta. Muistin kahvittelupaikassa nurmikolla aterioivat linnut, hanhet ja niiden poikaset , naakat, oranssinokkaiset meriharakat ja erilaiset rastaat. Ne todennäköisesti herkuttelivat puista pudonneilla madoilla. Jaksavatpa aikanaan lentää talvehtimisseuduilleen.

Kesäkuussa marraskuun tunnelma -

me olemme pieniä mutta tehokkaita.

Iltakahvihetkeni kotiinpaluumatkalla sain katsella Ruissalonsillalla vaikuttavaa auringonlaskua. Pahaniemen sillan ajokaistojen välissä puolestaan röyhysi syvänkeltaisena kasvustona kanankaaleihin kuuluvia kukkia. Kotipihallani minua tervehti puhtaanvalkoisiin kukintoihin verhoutunut syreenipensas. Se oli kahvihetki pitkän kaavan mukaan. Kello oli puoli kaksitoista, kun olin taas kotona.

Kerron itsestäni

On tietysti asiallista ja kohteliasta kertoa jotain itsestäni. Olen Mika Viljanen. Olen ollut eläkkeellä vuoden 2003 alusta lähtien. Lapsia minulla on kaikkiaan viisi. Nuorin on lukion toisella luokalla. Lapsenlapsia on kaksi ihanaa tyttöä. Työni olen tehnyt luterilaisessa kirkossa pappina. Asun nykyisin Turussa. Pyöräilyn lisäksi harrastuksiini kuuluvat kuorolaulu ja kirjoittaminen. Kuorollamme on vuosittain 4 - 6 isoa konserttia ja pienempiä on sitten satunnaisesti noiden isojen välillä.

Olen pyöräillyt kohtalaisen paljon siitä lähtien, kun opin kahdella pyörällä liikkumisen jalon taidon. Nyt taitaa olla menossa pyöräilyni 63. vuosi. Olen keväällä täyttänyt 71 vuotta. Pyöräily on minulle erinomaisesti sopiva liikuntamuoto. Toinen kuntoani ylläpitävä liikunta on uiminen.

Keski-ikäisenä asuin Helsingissä Etelä-Haagassa. Noin 35-vuotiaana aloin tehdä viikossa useampia pyöräilylenkkejä Helsingin Keskuspuistossa, toisaalta myös Kaivopuiston suuntaan ja eri kaupunginosien välillä. Etelä-Haagasta pääsi silloin ja pääsee edelleen hienoa pyöräreittiä Helsingin keskustaan. Kaupungissa liikkumiseen en juuri käyttänyt omaa autoa ja runsaan 10 vuoden aikana en edes aina omistanut sellaista.

Mielessäni on ollut jo pitempään alkaa tehdä tähän astista vaativampia pyöräreissuja. Turun saariston pyöräilyreittivalikoimaan olen tutustunut kartan avulla. Saariston rengastie alkoi houkutella jo viime kesänä. Mutta kun minulla ei nykyisin ole täältä kotoa käsin kaveria, en ole toistaiseksi tohtinut lähteä edes rengastielle. Ehkä minä tänä kesänä? - Ahvenanmaa on kokemukseni mukaan hieno pyöräilymaasto. Kiehtovaa olisi ajella Skånessa, Tanskassa ja erityisesti olen haaveillut Saksan isojen jokien varsilla pyöräilystä. - Toki mieleeni on tullut monet Suomenkin maisemat, Näsijärven, Päijänteen, Pielisen ja monen muun järven ympäriajaminen.

Nyt kun hallinnassani on sähköavusteinen kulkuväline, on se vilkastuttanut mielikuvitustani entisestään. Mutta mitä tulevana kesänä tapahtuu? Siitä tulen kertomaan viikottain.

Eläkkeelle siirryttyäni olen taas alkanut pyöräillä melko säännöllisesti. Teen yleensä noin 10 - 20 km:n lenkkejä. Jos en ole päivän mittaan muuten liikkunut, teen illansuussa - niin kuin tänäänkin - kierroksen Aurajokirantaa Halisten koskelle. Aikaa siihen kuluu vajaa tunti.

Punapaitaisen kuva on otettu 2006 ja sinipaitaisen 2009

Minun ja pyörän toinen päivä

Keskiviikkona tutustuimme, pyöräni ja minä, toisiimme Ruissalon suunnalla, josta kerroin. Tosin kovin on hiljainen matkakumppani tämä sähköpyörä. Etupyörän akselin suunnalta kuuluu samanlainen ääni kuin Helsingin ikivanhoista ratikoista - varmaan turkulaiset ratikat juttelivat samalla nuotilla. Ääni on vain niin hiljainen, että todennäköisesti vain minä kuulen sen. Ainakaan kukaan ei ole jäänyt ihmettelemään pyöräni surinaa.

Torstaina, toisena sähköpyöräilypäiväni, lähdin aivan toiseen suuntaan, mantereelle päin. Aluksi en oikeastaan ajatellut mitään määränpäätä. Ajelin Läntistä rantakatua Tuomiokirkon siltaa kohti. Kirkon torin nupukivitys tärisytti kulkuvälinettä mukavasti. Jatkoin Hämeenkadulle ja TYKSin kohdalla päätin kääntyä Kupittaan puistoon. Se on yksi Turun keitaista keskellä kaupunkia. Pyörä suorastaan riemastui, kun nousimme Kiinanmyllynkadun mäkeä kohti Kupittaata. En pysähtynyt puistossa, vaan päätin jatkaa saman tien Skanssiin, joka on Turun uusin ostoskeskus. Vauhtini tuntui mukavalta. Tosin en silloin tiennyt, miten kova se oli. Mutta nyt jo tiedän, sillä asensin kulkuvälineeseeni ajotietokoneen. Siitä näen, että pystyn pitämään jatkuvasti yllä 22 -27 km/h nopeutta. Tosin laitteen tarkkuudesta en mene takuuseen. Niinpä ohitin Turun suuren hautausmaan nopeasti ja olin hetken päästä jo Skanssin suurella etupihalla. Koristeomenapuut ja vähäiset istutukset tuovat tuolle autiolle kentälle hiukan eloa.

Mutta kukkiva omenapuu juuri tuona hetkenä oli virkistävä näky.

Nautittuani herkkullisen täytetyn sämpylän ja termospullokahvit omenapuun alla lähdin ajelemaan kohti keskustaa. Heti lähtiessäni mokasin taas taas, sillä jostain syystä ymmärsin, että pyörätie kääntyy vasemmalle. Siispä lähdin siihen suuntaan, mutta kuinka kävikään, väylä jota ajoin ohjasi minut moottoritien pientareelle, joka kaiken lisäksi oli vastaantulijoiden piennar. No, eipä muuta kuin takaisin etsimään pyörätietä eikä se vaikeaa ollutkaan. Jäin vain ihmettelemään, miksi tein virhepäätelmän ja ajoin moottoritielle. Pitänee mennä jonain päivänä selvittämään töppäilyni syy.

Päivä oli sopivan lämmin pyöräillä. Olin taas Tuomiokirkon luona ja suunnistin kohti Vähätoria, jolla on nykyisin suosittu terassi eikä syyttä. Torin tunnelma muistuttaa Skånen Malmön vanhan kaupungin miljöötä. Tori rajautuu Aurajokeen ja sitä reunustaviin lehmuksiin. Länsipäässä on kirjaston vanha rakennus, joka edustaa tiettyä ruotsalaista arkkitehtuuria (tämä minun täytyy tarkentaa myöhemmin) ja se tuo mieleeni Malmön pääkirjaston. Kirjaston edessä solisee iki-ihana suihkukaivo. Torin pohjoisen laidan talot ovat Turun 1800-luvun arkkitehtuuria. En tiedä, kirjoitanko läpiä päähäni (kai näinkin voi asian ilmaista?) - yksi noista rakennuksista tuo mieleeni renessanssin arkkitehtuurin. Vähätori on jokseenkin pitkänomaisen kolmion muotoinen. Se on yksi Turun viehättävimmistä paikoista.

Tarkoitukseni oli jatkaa pyöräilyä Läntistä rantakatua pitkin, mutta katu olikin kirjaston kohdalla suljettu ja esteen kohdalla seissyt mies neuvoi ajamaan Linnankatua pitkin. Mutta minuapa alkoikin kiinnostaa sadan metrin päässä oleva ihmisjoukko. Sain jatkaa matkaani valitsemaani reittiä pitkin ja tulin kadun sulkenneen väen kohdalle. Olin jo keksinyt väentungokselle syyn: Arkkitehti Benito Casagrande oli saanut viimeisimmän projektinsa valmiiksi ja oli työn luovuttamisen aika.

Kun tulin paikalle, arkkitehti Benito Casagrande piti kiitospuhettaan. Saneeratut ja uuteen käyttöön suunnitellut talot oli yhdistetty toisiinsa kahdella hyvin leveällä valkoisella ja yhdellä sinisellä silkkinauhalla. Kaikesta näki, että väki oli varta vasten kutsuttu tähän tilaisuuteen. Olin yksi harvoista, jotka olimme ikään kuin "kuokkimassa" tuossa kokolailla harvinaislaatuisessa tilaisuudessa. Sen ohjelma oli kaiken kaikkiaan tyylikäs ja vaikuttava. Kamarikuoro esitti laadukasta musiikkia. Korokkeelle ilmestyi hetken päästä Suomen luterilasien kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen ja katolisen kirkon piispa Teemu Sippo. Nämä kirkonmiehet siunasivat yhdessä valmistuneet rakennukset uuteen käyttöönsä. Näytti siinä olevan tavalliselle turkulaiselle paljon nieltävää, kun piispa Sippo kaiken päätteeksi pirskotti siunattua vihkivettä talojen seinille.

Tilaisuudessa oli toki muutama puhekin. Sen yllättävä hetki koitti, kun yhden talon parvekkeelle, jota reunusti kaunis takorautainen kaide, astui oopperalaulaja Karita Mattila, jonka tehtävänä oli katkaista edellä mainitsemani silkkinauhat. Sen hän teki omalla iloisella ja humoristisella tavallaan. Kaiken päätteeksi saimme "nauttia" kahdesta vanhanaikaisen tykin paukkupanoksesta. Saan olla kiitollinen, että minulla on kaveri, joka vie minut tällaisiin yllättäviin hetkiin.

Arkkitehti Benito Casagrande

Kauniit laulavat upeita lauluja.

Oopperalaulaja Karita Mattila on juuri katkaissut

silkkinauhat.

Kirjaston kortteli on nyt valmis. Korttelissa on kirjaston ohella useampi viihtyisä ravintola. Yhdessä niistä olen jo saanut viettää kuorokavereideni kanssa kevätjuhlaa. Kortteliin tuo eloa myös galleria. Krijaston kortteli ja Vähätori muodostavat kokonaisuuden, jonka toteumisesta turkulaiset ja Turkuun tulevat vieraat saavat kiittää arkkitehti Benito Casagrandea.

Jatkoin sitten matkaa kotiin todeten, etten ollut pitkään aikaan tehnyt yhtä kiinnostavaa pyöräretkeä. Merkittävää oli se, etten ollut lainkaan uupunut pyöräilystäni, vaikka kilometreissä mitattuna matkaa kertyi lähes 30 kilometriä enkä minä ole enää ihan nuori.