Punkinsalmen rannalla Ruissalon Kansanpuistossa
Iltakahvini halusin nauttia Ruissalon Kansanpuistossa. Ajattelin mennä suoraan vakiopaikkaani. Matkaa tuohon Pukinsalmen rannalla olevaan pikku puistikkoon on kotipihaltani noin 6 kilometriä. Ilma oli samettisen lämmin, vaikka kello oli jo puoli kahdeksan, kun lähdin kotoa. Olin tuota pikaa perillä ja onni suosi minua, sillä suosikkipenkkini oli vapaa. Rantakiveyksillä ja nurmikoilla oli vielä kesäillasta nauttivia. Muutama perhekin oli vielä liikkeellä. Puhumattakaan hanhiperheistä, jotka söivät nurmikoilla iltapalaansa. Suurin poikue oli kolme pikkuista untuvapalloa, jotka vauvaiästään huolimatta etsivät tarmokkaasti syötävää.
Hanhiperhe iltapalalla
Matkalla kotisatamaan.
Kaadoin vihreästä termospullostani kahvia ja nautin Pukinsalmen maisemasta, jossa liikkui monen kokoisia moottoriveneitä ja meren suunnalla oli vielä kaksi purjevenettäkin tulossa kotisatamaansa. Tuntui kuin aika olisi pysähtymässä. Purjeveneetkin tulivat verkkaisesti Turkua kohti. Aikani istuskeltuani salmen maiseman täytti jättimäinen Silja Europa, jota hetken päästä seurasivat Sea Wind ja Isabella. Laivat häipyivät pian näkyvistä. Minä jäin vielä nauttimaan hiljakseen viilenevästä kesäillasta, jossa mustarastas huilutteli solistisia sävelmänpätkiään.
Silja Europa on aina yllättävän iso.
Isabella vie Tukholman keskustaan.
Kahvinkin olin jo juonut, kun aloin ottaa selvää, miltä Ruissalon puissa tapahtunut tuho näyttää. Uutisissa kerrottiin muutama päivä sitten, että madot syövät saaren kauniit tammimetsät lehdettömiksi. Puistikossa, jossa kahvittelin on vain lehmuksia. Mutta näyttivät lehmustenkin lehdet kelvanneen tuholaisille. Mutta sittenkin puut olivat edelleen tuuhean lehvästön peitossa. Lähdin ajelemaan salmen rantaa noudattelevaa Pikku-Pukin promenadia pitkin kotiin päin. Tuon hiekkatien varrella on Villa Ekhems Café. Kioski, jota ympäröi erilaisista tuoleista ja pöydistä koottuja seurusteluryhmiä. Tunnelmallinen paikka lenkkelijöille.
Madon aterioinnin jäljet lehmuksen lehdessä.
Minä olen nälkäinen ja tahdon olla isona
perhonen.
Lapsenlapsen kutsuva mainos -
ja kukat amppelissa.
Syreenit ovat juuri nyt parhaimmillaan Ruissalossa. Lämpimässä ilmassa, jossa tuntui vain kevyt tuulenväre, tuoksuivat äkkiä syreenienkukat huumaavasti. Tuoksu vyörytti mieleeni monenlaisia, unenomaisia muistikuvia lapsuudesta ja nuoruudesta. Mutta kuvat katosivat unen lailla yhtä nopeasti kuin olivat mieleeni tulleetkin.
Voikukkien aika on ohi.
Yksi on jo lähdössä.
Voikukkien aika on peruuttamattomasti ohi. Sen tajusin, kun laskemassa olevan auringon valo osui tienpientareen valkoisiin höytyväpalloihin. Pysähdyin katselemaan ja kuvaamaan palloja. Mutta yhäkkiä tajusin seisovani alastomien tammien alla. Tunnelma oli kuin marraskuussa. Myös tammien vesakko oli paljaaksi syöty. Vähitellen aloin nähdä yhä enemmän myös syöjiä. Aluksi ne näyttivät lyhyiltä oksilta. Muistin kahvittelupaikassa nurmikolla aterioivat linnut, hanhet ja niiden poikaset , naakat, oranssinokkaiset meriharakat ja erilaiset rastaat. Ne todennäköisesti herkuttelivat puista pudonneilla madoilla. Jaksavatpa aikanaan lentää talvehtimisseuduilleen.
Kesäkuussa marraskuun tunnelma -
me olemme pieniä mutta tehokkaita.
Iltakahvihetkeni kotiinpaluumatkalla sain katsella Ruissalonsillalla vaikuttavaa auringonlaskua. Pahaniemen sillan ajokaistojen välissä puolestaan röyhysi syvänkeltaisena kasvustona kanankaaleihin kuuluvia kukkia. Kotipihallani minua tervehti puhtaanvalkoisiin kukintoihin verhoutunut syreenipensas. Se oli kahvihetki pitkän kaavan mukaan. Kello oli puoli kaksitoista, kun olin taas kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti