Marraskuun aurinkoinen torstai

Ulkona oleva lämpömittari näyttää parhaillaan +8,1 C. Kello on vartin yli yhdeksän illalla. On marraskuun 25. päivä. Eilen pyöräilin Ruisalon Kasviteteelliseen puutarhaan. Oli mahdollista suunnitella tuo pyörälenkki jo keskiviikkoiltana, kun katsoin uutisista säätiedotuksia. Yhden sääennusteen mukaan Turussa auringon piti tulla pilvien takaa näkyviin klo 14. Päätin luottaa tuohon tietoon ja varustauduin matkaan sopivasti ennusteen mukaan.

Yllä olevan kuvan kellonajasta näkyy, että sääennuste ei ole osunut aivan minuutilleen oikeaan, mutta viivettä ei ole tuntiakaan. Jos verrataan pilvien liikkeiden ajoittumista vaikkapa VR:n aikataulujen paikkansapitämiseen, on ennuste kiitettävän täsmällinen. Joka tapauksessa päivä oli jo hyvän aikaa poutaantunut, niin että sääennusteen voi hyvällä syyllä sanoa olevan täsmätoimintaa.

Pilvipeitteen väistyminen tapahtui hyvin vaudikkaasti. Seuraavan kuvan otin 15 minuuttia myöhemmin. Jo melkoisen alhaalla, lähellä horisonttia olevan auringon edestä ovat pilvet jo väistyneet.

Varjoista näkee, että pian on auringonlaskun aika. Kello on vasta kolme iltapäivällä. Taivas alkaa olla pilvetön. Vielä äsken tunnelma oli aidosti marraskuisen synkkä.

Aurinko pääsi lämmittämään ja valaisemaan Pikisaaren idyllistä asumalähiöä Hirvensalssa.

Kansanpuiston liepeillä on linnuista jäljellä enää vain talvehtimaan jäävät varikset. Niille näyttää olevan jotain varisten gourmet-ruokaa tarjolla. Hanhet ovat siirtyneet Itämeren etelärannikolle - ehkä vielä etelämmäksikin.

Tuon lätäkön luota ajoin Kasvitieelliseen puutarhaan, missä oli vielä jäljellä aamupäiväisen puolilta päivin laantuneen sadekuuron kauniita kuvioita hiekkatiellä.

Vanhan lehtipuun pohjoinen kylki kukoistaa vielä marraskuussakin. Sammalen vihreä väri tuntuu syvenevän, kun muut kasvit ovat luovuttaneet ja siirtyneet talvilepoon. Tosin pienet ruohot näyttävät sinnittelevän edelleen puun suojassa.

Menneen kesän herkkiä kaaria Kasvitieteellsien puutarhan komeassa havupuussa. Talven mittaan neulasten väri tummuu syvän vihreäksi. Kerkkien silmut kertovat, että edessä olevan talven jälkeen tulee taas kevät ja uusi kasvukausi.

Lampi on jo talvilevossa odottaen jääpeitettä. Aurinko on jo niin alhaalla, että rinteen tammista hädin tuskin havaitsen heijastuvaa valoa.

Talveen varustautuneet silmutkin ovat hyvin erilaisia. Tässä kaunis kuin jäniksen korvilla varustautunut kasvi - ja silmukin on kuin ortodoksisen kirkon kupoli. Tämän kasvin nimeä en löytänyt mistään. Mielenkiintoista keväällä seurata sen heräämistä kevääseen.

Magnoliankin kukkien silmut ovat ihastuttavia kuin pajunkissat maalis-huhtikussa.

Vielä muutamat kukat sinnittelevät kylmyydessä. Yksi on tämä asteri ja toinen päättäväinen on köynnöskuusama. Kuusaman kukkanupuista ei voi päätellä, että kuva on otettu marraskuun viimeisellä viikolla. "Minä olen päättänyt kukkia vielä tämän sulanmaan aikana", kertoo kukan koko olemus.

Tuijan syvänvihreä ja sen pienten käpyjen kastanjanruskea on aina yhtä sykähdyttävä väriyhdistelmä.

Kotimatkalla aurinko oli jo taivaanrannalla. Alkoi olla jo niin kylmä, että se tuntui jo sormissa ja varpaissa. Mutta tunnelma Ruissalon sillalla oli kokemisen arvoinen.

Tunnen usein hiljaista ja salattua iloa siitä, että olen saanut asettua Turkuun asumaan. On minulla monesti ollut mielessäni muuttaa täältä muualle. Monet ystävät asuvat Helsingissä. Nuoruuden ystäviä asuu paljon Tampereella. Lahdessa on asuu poikani perhe. Turussa on ollut kokolailla työlästä ystävystyä. Mutta elämän realiteetteihin taitaa aivan yleisesti kuulua sekin, etteivät ikääntyneet ihmiset enää jaksa nähdä ystävystymisen vaivaa - tai mistä minä tiedän, vaikka sellaisenkin ihmeen vielä kokisin. Mutta yksi on varma, olen löytänyt Turussa upeita saaria ja muita maisemia, joissa viihdyn tuntikausia, kunhan olen varustautunut huolellisesti retkeäni varten.

Lokakuun aurinko luo elämään onnea

Talviaika alkoi eilen. Tapahtuneen innoittamana virittelin illalla parvekkeelleni led-valoja pimeneviä iltoja valaisemaan. Mutta herätessäni tänä aamuna noin yhdeksän maissa auringon valo täytti kotini ja totesin, että onpa mukava päivä tulossa. Tosin aika usein herätessäni aurinko tuntuu lupailevan mukavaa ulkoilusäätä, mutta välttämättä niin ei käykään. Aamut ovat kodissani usein päivän parhaat hetket, sillä äsken noussut aurinko kirjaimellisesti täyttää kodin valollaan. Mutta usein käy niin, että ennen kuin ehdin edes aamupalaa syödä, sadetta ennustavat pilvet peittävät auringon. Näin tapahtuu nimenomaan syksyllä ja talvella. Tänään oli toisin. Ilma näytti mittarin mukaan olevan lämmin. Auringonpaiste ja + 12 C lämpö takaavat juuri sopivan pyöräilysään. Ei minun tarvinnut pohtia pyöräretkeni suuntaakaan, sillä mieleni teki ajella Ruissalon Saaronniemeen tai oikeastaan Kolkan niemeen. Kolkka jatkuu vielä Saaronniemestä kapeana kaistaleena merelle, Airiston ulappaa kohti.

Vain koivut hehkuvat enää täydessä ruskassaan Ruissalon

sillan kupeessa.

Pietaryrtti sinnittelee edelleen satama-alueella.

Kolkan rannan nuoren pihlajan väri kertoo, että

puu on jo valmis talvilepoon.

Hienompaa säätä en olisi voinut toivoa tälle päivälle. Aurinko lämmitti lempeästi. Vain hyvin heikko tuulenvire puhalsi mereltä. Sekä pyörätiellä että meren rannalla liikkui jonkin verran lenkkeilijöitä - enimmäkseen iäkkäitä pariskuntia. Nautin syksyn läsnäolosta, sillä se oli tänään hyvin kesäisellä tuulella.

Naantalin satamasta lähteneet laivatkaan eivät rikkoneet lokakuista, aurinkoista idylliä.

Sisaralukset kohtasivat Airistolla. Sten Aurora lähti merelle

ja Sten Bothnia saapui öljysatamaan.

Armeijakin oli liikkeellä.

Harvakseen laivoja kulkee Airistolla. Enimmäkseen saan rannalla nauttia harmoonisesta idyllistä sekä merellä että maalla.

Yksinäinen kivikin kertoo omaa tarinaansa.

Vielä on vaahteranlehdissä hehkua, jota auringon valo korosti herkästi. Lokakuu on yllättävä kuukausi. Olen ennenkin kokenut lokakuussa ikään kuin kaiun kesästä. Tänään tuo kesän kaiku oli tosi koskettava ja vahva elämys. Tällaisia hetkiä koen vain, jos lähden luontoon. Olen saanut suurenmoisen etuoikeuden ja lahjan, kun voin, milloin vain haluan, pyöräillä ihanassa Ruissalossa, ja missä pääsen nauttimaan vuodenajoista myös merenrantaan.

Aurinko paistaa - sataa

Vilunväristykset tuntuvat vähän väliä vieläkin kehossani. Käväisin pyörällä Ruissalossa. Välillä aurinko lämmitti suloisesti. Mutta sitten pilvestä ryöpsähti kylmä, lähes räntäinen sadekuuro. Osasin odottaa vettä niskaani, sillä seurailin pilvien kulkua. Pisarat olivat toisinaan isoja ja raskaita. Ruissalon luontokeskuksen, Tammenterhon, ovella oleva pikkuinen katos suojasi minua hetken pahimmalta kastumiselta.

Saari oli vielä ruskainen. Vielä eivät

puut olleet tuulten paljaiksi riipimiä.

Mutta mukaani ottamat evääni saivat olla koko reissun ajan pyörälaukussa. Toivon, että vielä tässä kuussa tulisi lämpöaaltoja ainakin tänne Suomen etelärannikolle. Tällä kerralla en ajanut edes Kasvitieteelliseen puutarhaan, sillä taivas tummeni aivan liian nopeasti ja pilvet peittivät auringon ja kastelivat minut päällisin puolin läpimäräksi. Ihmeekseni pyöräilyyn suunniteltu pukuni ei päästänyt vettä alla oleviin vaatteisiin. Olin siis kirjaimellisesti yltä päältä märkä, mutten päällysvaatteiden alta.

Ruissalon kaupungin puoleinen ranta hehkuu keltaista väriään. Houkuttelee ajamaan saareen, nauttimaan luonnosta - ja niinhän minä sitten teinkin, vaikka yhä uudet synkät ja paksut pilvet saivat minut hiukan empimään matkani jatkamista.

Mukava tunnelma oli Ruissalossa, vaikka sainkin välillä vihaiset vesisuihkut niskaani. Olenpa taas kerran kiitollinen Tunturille käyttööni saamastani sähköpyörästä. Tuskin olisin lähtenyt tänään pyörälenkille tavallisella pyörällä - tai ainakin sähköpyörällä se oli helpompaa. Nimenomaan helpompaa siinä mielessä, että vastassani oli toisinaan hyvin voimakas tuuli, jonka voima taittui sähkömoottorilla.

Vihdanteko on jo ohi, mutta silmänruokaa näissä oksissa

vielä on.

Hanhia ei enää Ruissalon rannalla näkynyt. Eipä muutkaan linnut paljon piitanneet näyttäytyä. Sormiakin alkoi jo kameraa käyttäessäni paleltaa. Syksy on jo pitkällä. Mutta tänne pitää tulla vielä monta kertaa uudelleen. Ehkäpä onnistun tulemaan ensi lumenkin aikoihin.

Kotiin oli mukava tulla - lämpimään ja kuivaan. Parvekkeellani kesä jatkuu. Tosin kukat taitavat olla siellä loppukesästä kukkivia. Ne kertovat siitä, että toivo uudesta kasvukaudesta on tallella. Elämä jatkuu, vaikka kaikki näyttävät kuolevan pois. Mutta vielä näyttävät parvekkeeni krysanteemit ja Pietarin pelargonia olevan voimissaan.