Miten Turun kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita kehitetään?

Heinäkuun iltapäivä Turussa.

Taivasalla liikkuva pyöräilijä on altis yllättäville

luonnonilmiöille.

Turun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelmassa 2010 on paljon lupaavat saatesanat:

"Kaupunginhallitus päätti 25.10.2010, että ”Kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelmaa 2010” käytetään kävelyn ja pyöräilyn väylien tarkemman jatkosuunnittelun pohjana. Kehittämisohjelman rakentamissuunnitelmat otetaan huomioon talousarviota ja investointisuunnitelmia laadittaessa ja ohjelmaa ja investointihankkeiden toteuttamisjärjestystä tarkistetaan neljän vuoden välein aina uuden valtuustokauden ensimmäisen vuotena." -

Turun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelmaan 2010 liittyen todetaan luvussa sitoumukset, strategiat ja yleissuunnitelmat: "Kaupunginvaltuuston 26.10.2009 hyväksymässä ilmasto- ja ympäristöohjelmassa todetaan, että Turku lisää kestävien liikkumismuotojen käyttöä suhteessa muihin kulkumuotoihin ja vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä. Yhdyskuntarakenteen hajaantumista Turun seudulla ja autoliikenteen kulkumuoto-osuuden kasvua tulee rajoittaa.

Tavoitteena on, että kevyen liikenteen kulkumuoto-osuus on yli 55 % vuonna 2013 ja yli 66 % vuonna 2030. Turun keskustan läpäisevän pyörätieverkoston halutaan olevan valmis vuonna 2015." (s. 8)

Aikamoinen tavoite tuo 55 % vuonna 2013 eli kahden vuoden päästä. Sitä ennen tuskin tapahtuu mitään esim. keskustan liikennejärjetelyissä. Nykyisin keskustassa pääsee polkupyörällä pyörätietä/pyörätiehen verrattavaa tietä jokirantoja pitkin, jokirannasta Humalistonkadulle ja siltä Koulukadulle asti Yliopistonkatua. Humalistonkadun pyörätie päättyy yllättäen Yliopistonkadun kohdalla, niin että pyöräilijän on siirryttävä Rautatieasemalle mennessään autojen sekaan. Koulukadun vartta pääsee pyörätietä Naantalin pikatielle.

Yliopistonkatua torille päin ajettaessa pitää periaatteessa Humalistonkadun jälkeen hypätä pyörän päältä pois, koska katuosuus on merkitty vain kävelykaduksi (miksei kadulle ole merkitty selvästi pyöräilyväylää?). Kävelykadun jälkeen (Aurakadun jälkeen) pitääkin sitten Yliopistonkatua ajaa autojen ajoväylällä aina kadun päähän asti. Kadun poikkikadulla, Brahenkadulla on pyörätie, jota pitkin pääsee jokirantaan asti ja toisaalta myös Linja-autoasemalle. Eerikinkadulla on ajettava molempiin suuntiin autojen seassa.

Turun keskustassa on pyörällä ajettaessa vähän väliä siirryttävä autojen sekaan, mikä minun mielestäni on vähintäänkin epämiellyttävää, koska läheskään kaikki autoilijat eivät ollenkaan ota huomioon pyöräilijää tasavertaisena hitaan ajoneuvon kuljettajana.

Turulla on paperilla hieno suunnitelma kävelijöiden ja pyöräilijöiden esteetöntä liikkumista ja turvallisuutta ajatellen. Mutta milloin tätä ohjelmaa aletaan realisoida ihan toden teolla? Pitääkö odotella vuoteen 2020 ennen kuin mitään todella merkittävää on havaittavissa? Kehittämisohjelman mukaan kaupungin keskustassa pitäisi olla viiden vuoden päästä valmista. Sitä ennen meidän täytyy vain kärsivälliseti ja varovasti päätämme kypärällä suojaten ajella nöyrästi autoilijoiden armoilla, kun mielimme päästä pyörällä tässä kaupungissa perille.

Liitän tähän linkin syvempiä opintojasi varten:

Turku.fi/kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma 2010

Tuskin autoilija edes tietää, että tällaista on olemassa.

Pyörän selästä voi seurata

viljan kypsymistä.

Vehnäpellon laidalla on toisenlaisikin

"tähkäpäitä".

Pyöräilyn olosuhteet Suomen kesässä

Olen liikkunut suhteellisen paljon sähköpyörällä Suomen kesässä. Olen tutustunut Turun seudun pyöräilyn olosuhteisiin. Kovin paljon mitään uutta ja yllättävää en ole kohdannut. Monin paikoin pyöräilijä jää kirjaimellisesti oman onnensa nojaan - autoilijoiden armoille. Suomessa vasta vain harva autoilija on osannut päättää, onko pyöräilijä kävelijä vai hitaan ajoneuvon kuljettaja.

Tänä vuonna on ilmestynyt Jyväskylässä selvitys "Pyöräilyn olosuhteet Suomen kunnissa". Selvitys liittyy vuoden 2010 "Kunnossa kaiken ikää"-ohjelmaan. Sen on toimittanut Hanna-Mari Maijala. Selvitys alkaa lupaavasti ja päämäärätietoisesti:

"Pyöräily tuottaa hyvinvointia yksilölle, yhteiskunnalle ja ympäristölle. Pyöräilyn määrän lisääntyminen tukee ilmasto-, ympäristö- ja terveystavoitteita. Parhaiten pyöräilyn houkuttelevuuteen ja turvallisuuteen voidaan vaikuttaa edistämällä pyöräilyn olosuhteita. Kunnat ovat merkittävä pyöräilyn olosuhteisiin vaikuttava taho."

Selvitys on varsin kattava. Sivumäärä on liitteineen 70. Mitä selvitys kertoo pyöräilyn asemasta ja olosuhteisrta Suomessa? Yritän kerätä selvityksen arvokkaat helmet:

"Selvitys osoittaa, että kunnissamme on paljon väyliä, joilla pyöräilijät saavat ajaa. Suomessa on myös ajankohtaista tietoa pyöräilyn edistämiseen liittyen, mutta selvästi tarvitaan lisää ymmärtämystä, millaiset ovat laadukkaat pyöräilyolosuhteet." (s.51)

Yleisesti ottaen pyöräilyyn on alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota. Tosin lukiessani selvitystä tuli mieleeni yhä uudelleen kysymys: Osaavatko pyöräilijät edes vaatia pyöräilyn edellyttämiä tasokkaita ja turvallisia väyliä? "Pyöräilyverkosta on noin 90 prosenttia yhdistettyjä jalankulku- ja pyöräilyväyliä" (s. 51). - "Huomattavaa on, että käyttäjäpalautteen mukaan vain 27 prosentissa kunnista pyöräily-yhteydet keskustaan ja sen läpi ovat laadukkaat" (s. 52). "Tämä osoittaa, että keskustan pyöräilyolosuhteita pitää kehittää eniten isommissa kaupungeissa, ja toisaalta siitä voi päätellä, että isommissa kaupungeissa ollaan tietoisempia, mitä laadukkaalta pyöräily-yhteydeltä odotetaan. Suuren kaupungin edustajan kommentissa onkin löydettävissä todellisuutta vastaavia ajatuksia: - ”Suomessa on kilometreissä mitaten hyvin laaja pyöräverkko, mutta tasalaatuisuudessa, hierarkkisuudessa ja jatkuvuudessa on parantamista” (s.52).

"Jos tarkastellaan pyöräilyn asemaa Suomen liikennejärjestelmässä ja verrataan sitä maailman parhaimpiin pyöräilykaupunkeihin, niin voidaan todeta, että niiden välillä on suuri ero. Joukkoliikenteestä on Suomessa kehitetty aitoa vaihtoehtoa henkilöautolle, mutta pyöräily ei vielä ole päässyt moninkaan paikoin siihen asemaan. Maailman parhaimmissa pyöräilykaupungeissa kuitenkin pyritään siihen, että auton sijaan ihminen voi valita

polkupyörän ajoneuvoksi suurimmalle osalle matkoista. Samanlaisia äänenpainoja löytyy Suomestakin: - ”Pyöräilijän nostaminen autoilijan edelle niin väylien suunnittelussa kuin rakentamisessakin olisi paikallaan” (s. 52).

"Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että Suomen kunnissa pyöräilyverkkoa suunnitellaan edelleen liikaa osana kävelyväylien suunnittelua, vaikka pyöräliikenteen suunnittelun tulee olla osa ajoneuvoliikenteen suunnittelua" (s. 52). - "Laadukkaalle pyöräväylälle eivät kuulu edes madalletut reunakivet. Laadukas pyörätie on verrattavissa katuun. Ei autojenkaan tarvitse

ylitellä reunakiviä keskellä katua, samoin tulee olla pyörienkin kohdalla" (s. 52).

"Jos pyöräilyverkon kattavuutta ja yhteyksien jatkuvuutta tarkastellaan pelkästään kartalla, pyöräilyolosuhteet saattavat näyttää paremmilta kuin mitä todellisuus on. Pyöräilyväylien määrä ei kerro paljoakaan pyöräilyn laatutasosta. Hyvä laatutaso on sellainen, jossa pyöräilijä voi ajaa kuin hidas auto. Suomessa tuleekin ymmärtää entistä paremmin, että pyörä on ajoneuvo. Pyöräilijä ei ole kävelijä, vaan hitaan ajoneuvon kuljettaja" (s. 52).

"Selvityksen mukaan pyöräilyn kehittämisohjelmat ovat merkittävä työkalu vauhdittamaan pyöräilyn edistämistä kunnissa" (s.52). "Oma kuntakohtainen kehittämisohjelma tai vastaava on vain viidellä prosentilla vastaajista, muut ovat mukana seudullisessa ohjelmassa" (s. 52). - "Pyöräilyn olosuhteiden kehittäminen on kunnille kannattava investointi, jonka kustannus-hyötysuhde on tutkitusti moninkertainen muihin liikennemuotoihin verrattuna" (s.52).

"Pyöräilyn olosuhteet Suomen kunnissa"-selvitys lupaa paljon hyvää. Riippuu tietysti poliittisesta tahdosta, mitä alkaa tapahtua. Hyvää kannattaa odottaa, jospa en kuole ennen sitä.

Hämeen Härkätietä Lietoon

On palattava ajassa runsas viikko taaksepäin. Silloin ajatukseni suuntasivat Lietoon. Olen monesti ajanut autolla Liedon kirkonseudun ohi kohti Hämettä. Joka kerran kirkonkylän taajama on tuntunut minusta jotenkin keinotekoiselta kerrostaloineen, jotka äkkiarvaamatta putkahtavat metsän keskeltä. Asennoiduin Lietoon noiden kokemusteni pohjalta. En tuntenut etukäteen kovin suurta kiinnostusta sitä kohtaan.

Aurajoen maisema kuvattuna itärannalta Koroisten niemen kohdalla.

Lieto sijaitsee Aurajoen varrella. Siksi päätin lähteä sinne tuttua pyörätietä, joka kulkee jokivartta pitkin. Halisten padolta eteenpäin pyöräteissä on jopa valinnan varaa. Yksi tekee mutkan aivan joen rantaan, toinen kulkee suoraan Vanhalle Ravattulantielle ja kolmas on pyöräilijöiden maastoon kuluttama ura, joka jostain syystä on lähes aina osunut valinnakseni. Pääsin sitä kautta Vanhalle Ravattulantielle. Diabetekseni aiheutti sen, että minun oli pidettävä lounastauko. Verensokerin alhaisuus aiheutti hypoglykemian oireita. Löysin sopivan metsikön ja nautin eväistäni ja maiseman rauhasta.

Turun keskustasta on tänne noin 8 kilometriä. Kohmo ja

Kurala ovat lähimmät kaupunginosat. Kohmossa asuin

runsaan vuoden. Aurajoessa on kuvan suunnassa kampilossi.

Taustalla näkyy Turun linkkitorni Pääskyvuorella.

Taukopaikastani näkyi myös Ravattulan ostoskeskus.

Viehättäviä ruiskaunokkeja oli yllättävän paljon vehnäpellossa.

Ruokatauko palautti voimani ja jatkoin matkaani kohti Turun ohitustietä ja Ravattulan ostaria. Pääsin Hämeentielle, jolta poikkesin saman tien ikivanhalle Hämeen Härkätielle, jota on museoitu runsaat 4 kilometriä. Museotie on hiekkatie, jota on aikoinaan ajellut mm. Kustaa Vaasa. (Kustaa Vaasa olisi ollut riemuissaan, jos tie olisi ollut samassakunnossa kuin se nyt on. Taisi tie olla hänen aikanaan kokolailla muhkurainen.) - Tien poskessa on lähde, josta ainakin eläimiä on juotettu, niin kauan kuin Hämeen Härkätietä on kuljettu. (Lähde on tosin nykyisin melkein huomaamaton. Se kaipaa pikaista ehostusta ja tuunausta.)

Museotie kulkee pyöräilijää hemmottelevien lietolaisten maisemien halki ja äkkiarvaamatta edessä on upea, jättimäinen kallio, joka ei tunnu ollenkaan sopivan maisemaan. Mikä kummallinen "otus" se siinä? Punainen iso lato näyttää sen rinnalta pieneltä mökkipahaiselta. Edessäni on Liedon linnavuori. Se on yksi Suomen merkittävimmistä esihistoriallisista ja varhaishistoriallisista linnavuorista, jonka merkitys on sittemmin vähentynyt 1300-luvulla, kun Turun linna valmistui Aurajoen suulle.

Käyn mielessäni keskustelun: Onpa jyrkkä rinne. - No niin näyttää olevan. - Taidanpa jatkaa matkaani. - Ajatkohan joskus vielä tästä ohi? - Pidä nyt edes pieni juomatauko. - No, voinhan samalla vähän vilkaista, millainen mäki tämä on. - Niin sitten aloin kiivetä mäenrinnettä ja hetken päästä olin vuoren laella. Kipuaminen jyrkän kallion laelle oli vaivan arvoinen. Kuvistani saa vain pienen aavistuksen, mistä on kysymys.

Liedon linnavuori on upea luonnonmuodostelma Hämeen Härkätien ja

Aurajoen välissä.

Tämä on koettava paikan päällä. Unohtumaton kokemus minulle.

Puut heijastuvat Aurajoen tyynestä pinnasta.

Liedon linnavuoren orvokkimattoa. Samanlaista olen

ihastellut Suomenlinnassa. Onko näillä orvokkimatoilla

jotain yhteistä?

Jätin Liedon linnavuoren ja jatkoin kohti Liedon kirkkoa. Matkallani totesin taas kerran, että jos autotiet olisivat yhtä huonosti viitoitetut kuin pyörätiet, autoilijat repisivät paitansa. En osannut valita autotien alitusta oikeassa kohdassa ja niin ajoin lähes kilometrin harhaan. Autolla ajavallehan tuollainen harhaanmeno ei tunnu missään, mutta lihasvoimalla kulkevalle pyöräilijälle se on harminpaikka.

Liedon harmaakivikirkko on peräisin 1500-luvun alkuvuosikymmeniltä. Se on omistettu pyhälle Pietarille. Valtakunnallisesti Liedon kirkko on tullut tutuksi keväisistä drive in-motoristijumalanpalveluksistaan, joita on alettu pitää vuosittain 1980-luvulta lähtien.

Liedon pyhälle Pietarille omistettu noin 500-vuotias kirkko

on päivitetty arkkitehtoonisesti tyylikkäästi ja nykypäivän

jumalanpalveluselämän kannalta toimivasti.

Kirkossa on kristinuskon kannalta merkittävästä kohtaamisesta

muisto: Jeesus liittää äitinsä, pyhän Marian, ja opetuslapsensa,

pyhän Johanneksen, perheeksi, mikä on myöhemmin muotoutuneen

kirkon siemen.

Liedon kirkkoa ympäröi perinteiseen tapaan hautausmaa.

Liedon kirkon ohi virtaa Aurajoki.

Hautausmaalta saa ihailla tunnelmallista jokimaisemaa.

Kotiinpaluun olin suunnitellut tekeväni Jäkärlän kautta. Se on vanhan Maarian kunnan alueelle syntynyt lähiö, joka sijaitsee Tampereen radan varressa. Mutta junalla ei Jäkärlään pääse, sillä valitettavasti Turussa ei ole lähiliikennettä rautatiellä. Kaupungin kaavoitustoimi on kaikesta päätellen unohtanut täysin rautatien hyödyntämisen joukkoliikenteessä. Lähiöt ovat yleensä sijoitettu alueille, mihin ei alun perin ole ollut minkäänlaisia kulkuyhteyksiä.

Turussa ei ole unohdettu vain rautatien hyödyntämistä. Myös kevyenliikenteen tarpeet on unohdettu tai ne on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Olemassa olevat kevyenliikenteen väylät ovat paikka paikoin kokolailla surkeassa jamassa. Jos ajan noin 20-25 kilometrin tuntivauhtia, matkanteko on liian usein epämiellyttävän pomppoilevaa ja tärisevää. Vastaavaa tärinää eivät autoilijat sietäisi. Yksi ikävimmistä pyöräilyyn liittyvistä koettelemuksista ovat rotvallinreunat - niin kuin asia Tampereella ilmaistaan. Miksei katujen reunakiveyksiä poisteta kokonaan sieltä, missä liikutaan pyörällä? Eihän autoteilläkään ole vähän väliä kummallisia kulunesteitä. Reunakiveysten poistaminen olis kädenojennus myös liikuntavammaisille.

Mutta oli miten oli, kun lähdin Liedosta kohti Jäkärlää - tuota radanvarressa olevaa lähiötä, josta ei kuitenkaan pääse junalla Turkuun - ylitin Aurajoen siltaa pitkin, jolta avautui herkkä maalaismaisema.

Kesäpäivä Kuusistossa

Säätiedotuksissa on lupailtu viikonlopulle trooppista lämpöä. Se tuntuu jo nyt illassa. Sää oli koko maanantaipäivän ihanteellinen. Tuuli oli välillä tosi navakka. Mutta minua sähköpyörällä ajavaa tuulenpuuskat eivät häirinneet eivätkä rasittaneet. Pyöräilin tänään Kuusistoon. Se on Turun saariston rengastien ensimmäinen saari, kun reitti kuljetaan myötäpäivään. Kuusistossa on upeita historiallisia muistomerkkejä. Kuusiston puinen, punaiseksi maalattu kirkko on rakennettu vuonna 1792. Ensimmäinen kirkko palveli runsaat 100 vuotta. Rakennus on yksinkertainen, mutta sen mittasuhteet ovat minun mielestäni silmää hivelevät. Tervattu katto tekee Herran huoneesta "täydellisen".

Kuusiston saaristolaiskirkko

Paljonkohan kello mahtaa olla?

Jatkoin kirkolta matkaani kohti Kuusiston piispanlinnan raunioita. Ensimmäinen piispa, ruskolainenMaunu I, on asunut Kuusistossa jo 1200-luvulla. Yksi hänen kirjeistään on päivätty Kuusistossa vuonna 1295. Kivistä linnaa on alettu rakentaa vasta 1300-luvulla. Sitä laajennutti 1400-luvulla Maunu II Tavast. Viimeinen katolinen piispa, Arvid Kurki, joutui lähtemään linnasta pakoon Itämeren Ruotsin puolelle vuonna 1522. Mutta hän hukkui ylittäessään huonoissa sääoloissa Pohjanlahtea. Kustaa Vaasa käski vuonna 1528 tuhota piispanlinnan, jottei katolinen kirkko voisi käyttää sitä enää tukikohtanaan.

Kuusiston kartano on piispanlinnaan johtavan tien varrella

Kuusiston piispanlinnan etupiha

Pääsisäänkäynti

Linnaa kaakon suuntaan

Oviaukoista osa on säilynyt kohtalaisen ehjänä

Piispanlinna on raunionakin edelleen vaikuttava rakennushistoriallinen jäänne. Suosittelen sitä kesäretkikohteeksi. Wikipediasta saa hyvän kuvan etukäteen, minne on menossa. Mutta on syytä varata aikaa raunioilla pysähtymiseen. Itse otan aina matkaan eväät. Tänäänkin löysin vaahterojen siimeksestä mukavan - varmaankin aivan luvattoman - nuotiopaikan, jonka ääreltä löytyi sopiva istuinkin. Linnaa ympäröi lehtipuinen puisto, joka on muovautunut vuosisatojen kuluessa nykyiseen muotoonsa - ehkä alun perin istutettujen puiden siemenistä. - Oli rauhoittavaa ja autuasta istua kahvia juoden, pääskysten lentoa katsellen, erilaisten lintujen keskikesän ääntelyä kuunnellen ja palsternakan ja ketokaunokin kukintoja ihaillen.

Löysin viihtryisän kahvittelupaikan

palsternakkojen keskeltä

Vaahteroiden siimeksessä

Muurahaisellakin oli ruokailutauko

Ketokaunokki

Lokki

Kuusiston piispanlinnan raunioiden läheisyydessä on Kuusiston kartano. Päärakennus on vuodelta 1738. Se on maamme vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia. Se rakennettiin Suomen sotaväen päällikön, Turun jalkaväkirykmentin everstin virkataloksi. Sen paikalla oli keskiajalla latokartano, joka huolehti piispanlinnan maanviljelyksestä ja karjanhoidosta. Kuusiston kartanon ohittava lehmuskuja ja muut oloissamme tosi korkeiksi kasvaneet lehtipuut rakennuksen ympäristössä ovat kokemisenarvoiset.

Ikivanha lehmuskuja Kuusiston kartanon läheisyydessä

Kuusiston kartano

On ranta-alpin aika

Vaahterat reunustavat Kuusiston piispanlinnan raunioita

Vietin mukavan, leppeän kesäpäivän Kuusistossa. Sain nauttia virran viemänä jotain, minkä haluan kokea vielä uudelleenkin.

Kolmen kirkon kierros

Uusi pyörä tarvitsee ensihuollon. Olen kuullut puhuttavan siitä ja varmaan lukenutkin. Mutta en muista ennen vieneeni uutta polkupyörää käyttöönottamisen jälkeen huolettavaksi. Nyt se oli välttämätöntä, sillä vaihteista vain ykkönen ja seiska menivät varmasti päälle. Toisaalta etupyörän käsijarrusta häpyi pito. Nyt olen vakuuttunut, että pyörän ensihuolto kannattaa ehdottomasti teettää.

Huollettu pyörä innosti minut suunittelemaan vähän vaativampaa pyöräretkeä. Tutkin Turun seudun karttaa ja päätin suunnata kulkuni perjantaina aamupäivällä Nousiaisten keskiaikaiseen kirkkoon. Matkan pituus tuntui hyvältä - noin 24 kilometriä. Etukäteen ajattelin ajella pienempiä teitä, mutta Raision keskustan ohitettuani huomaisin olevani moottoritien laidalla kulkevalla pyörätiellä. Meno oli mukavaa, joten jatkoin tuota melko uutta väylää pitkin.

Sää oli aamupäivällä aurinkoinen ja pieni tuulenvire teki siitä suorastaan ihanteellisen pyöräilyyn. Kuinka kauan ajoin tuota matkaa? Olen päättänyt katsoa kelloa mahdollisimman harvoin. Päätös on osoittautunut hyväksi, sillä jos yhtäkkiä näen tai kuulen jotain mielenkiintoista, voin kaikessa rauhassa jäädä tutkimaan, mistä on kysymys, koska minulla ei ole kiire minnekään.

Pyhälle Marialle ja pyhälle Henrikille omistetun

kirkon rakennustyöt on saatettu loppuun 1290-luvulla.

Kirkko sijaitsee idyllisessä ja harmoonisessa

Nousiaisten kirkonkylämiljöössä.

Nousiaisten seurakunnan kirkko on yksi

vaikuttavimpia Suomessa näkemiäni.

Kirkossa on piispa Henrikin sargofagi,

kivinen ruumisarkku, joka on päällystetty

Henrikin elämästä kertovin messinkilevyin.

Nousiaisten kirkko on hyvä esimerkki siitä, miten tätä maata rakentaneiden ihmisten työtä on osattu vaalia tähän päivään asti heidän kädenjälkeään kunnioittaen. Suurin kunnianosoitus menneille sukupolville Nousiaisissa on kuitenkin siinä, että kirkkorakennusta ei ole museoitu, vaan se palvelee nousiaislaisia alkuperäisessä tarkoituksessaan - tosin kirkkokunta on reformaatiossa vaihtunut katolisesta luterilaiseen.

Olin varannut retkelleni eväät. Niiden esille ottaminen alkoi tuntua ajankohtaiselta. Mutta missä pidän lounastauon? Kirkon ympärillä olevalla hautausmaalla näytti olevan sopivia penkkejä. Mutta jokin esti minua menemästä eväineni hautausmaan hiljaisuuteen. Lähdin ajelemaan tietä, jota olin tullut toiveenani löytää ruokailupaikka. Läheisessä kylässä oli tienristeyksessä ikivanhalta sorakuopalta näyttävä paikka. Kuoppaan oli kasvanut jo vuosikymmenet puita, mutta se oli jostain syystä jäänyt jonkinlaiseksi joutomaaksi. Se sai kelvata evästyspaikakseni. Kahvin ja leivoksen nautittuani olin taas valmis jatkaman matkaa kohti Lemun kirkkoa.

Nousiaisten kirkolle vievän tien varrella on komea

siirtolohkare. - Kiveen liittyvää tarinaa en tunne, vaikka

aavistan, että sellainen on olemassa. Sitä voi kysellä

tontilla olevan kasvitarhan myyjiltä.

Nyt pääsin nauttimaan varsinais-suomalaisesta maalaismaisemasta. Tie oli varsin kapea mutta asfalttipintainen. Lemun pyhälle Olaville omistetulle kirkolle tuli Nousiaiaista matkaa 12 kilometriä. En päässyt tuohon 1460-1680 välisenä aikana rakennettuun Herran huoneeseen. Kiertelin kirkkoa sitä ympäröivällä hautausmaalla. Ihmettelin kamerani kanssa käytävällä kasvavia mikrokokoisia sieniä.

Hautausmaan käytävällä kukoisti tällaisten mikrosienten

yhdyskunta Lemun kirkolla. Se oli puolisen metriä pitkä

ja 20 senttiä kapea sienimatto.

Pyhälle Olaville omistettu kirkko Lemulla.

Rakennettu noin vuosina 1460 - 1480.

Auringon paahtaman pitäjänmakasiinin yli 160

vuotta kestänyttä seinää. Katovuosina makasiiniin

varastoitu vilja on pelastanut monet perheet

nälkäkuolemasta.

Lemulta suuntasin kulkuni kohti Maskun Johannes Kastajalle ja pyhälle Ursulalle omistettuun kirkkoon. Edessä oli 10 kilometrin matka. Arviolta kaiken kaikkiaan noin 46 km:ä ajettuani akku tyhjeni. Onneksi olen saanut Tunturilta käyttööni kaksi akkua. Vaihdoin tyhjän akun tillle täyteen ladatun ja niin matkani jatkui varsinais-suomalaisessa peltomaisemassa. Pelloilla olevat valkoiset "muovipallot", kertoivat, että parhaillaan korjattiin eläintenrehua talteen.

Ajankohtainen "tilataideteos" varsinais-suomalaisella pellolla.

Tästä viehättävästä ovesta ovat maskulaiset

kulkeneet sukupolvesta toiseen elämän

iloisiin ja raskaisiin tilaisuuksiin.

Johannes Kastajalle ja pyhälle Ursulalle omistettu Maskun

kirkko, joka on rakennettu 1400- ja 1500-lukujen taitteessa.

Yhden taiteilijan näkemys ehtoollisen asettamisesta.

Maskun kirkossa.

1200-luvulla veistetty Johannes Kastaja,

joka pitää sylissään karitsaa, vartioi

ikivanhaa kalkkikivestä veistettyä

kastemaljaa.

Minua viehättää ennen kaikkea näissäkin kirkoissa nähtävä kädentaito. Kun katselen tällaisia vanhoja rakennuksia ihmettelen yhä uudelleen, miten hyvin rakennettuja ne ovat ja monella tavalla uskomattomia voiman- ja hengenponnistuksia vaatineita. Jokainen keskiaikainen kirkko saa minut hämmästyksestä mykistymään.

Maskusta oli kotiin noin 20 kilometriä, niin että tulin ajaneeksi helteisenä heinäkuun perjantaina noin 66 kilometriä. Paluumatkallani en ajanut moottoritien laitaa, vaan vanhaa Maskun tietä. Maskun kuntaa haluan kiittää siitä, että Maskuntielle on rakennettu kunnan rajalle asti pyörätie. Se päättyy todella siihen, kun Raision kaupungin raja ylitetään. Kun hetken ajelin Raisiossa autotien laitaa, olin ajaa alkavan pyörätien ohi, koska minulla ei ollut minkäänlaista havaintoa sen viitoituksesta. Pyörätien viitoituksessa oli sekavuutta muutenkin.

Perjantaipäivän pyöräily kolmeen kirkkoon rohkaisi minua suunnitelemaan uusia retkiä täällä Turun seudulla. Mieltäni kiehtovat tosin myös Turun Saariston pyöräilyreitit. Mutta niiden valloittamiseen tarvittavat taloudellisest resurssit sattuvat juuri nyt minulta puuttumaan.

Vanha pappila kuuluu erottamattomasti kirkonseudun

kylämaisemaan Nousiaisissa.

Kesäkuun mukavat viimeiset päivät

(Tapahtui kesäkuun lopussa.)

Sain kesäkuun lopulla eräänä iltana vieraikseni miniäni, Essin, ja tämän tyttäret, Aadan 4 v ja Oonan 2 v. He olivat tulleet Lahdesta viettämään päivän Muumimaassa ja illan suussa tulivat minun luokseni iltapalalle. Myös tyttäreni Emma oli pitkästä aikaa luonani. Tärkeimmät kuulumiset vaihdettiin ja tietysti esittelin heille sähköpyörän. Oli leppoisa vaikkakin lyhyt iltahetki.

Seuraavana aamuna en oikein tiennyt, mitä tekisin. Se oli selvää, että jonnekin piti päästä pyöräilemään. Aamutoimet venähtivät puoleen päivään asti ja aloin jo huolestua, ehtisinkö tehdä enää mitään pyöräillen. Vaihtoehtoina olivat mielessäni äsken löytämäni ruusutarha Tähkäpuistossa tai Ruissalossa joko Saaronniemi tai Kuuvannokka. Vaihtoehtoja punnitessani keitin ja paistoin muutaman perunan ajatellen, että pitäähän kohta syödäkin jotain. Paistetut uudet perunat ovat muuten yksi kesän suosikkejani. Ei varmaan terveellisimmästä päästä, mutta minä teinkin retkeäni varten omasta mielestäni hyvänmakuista ruokaa. Perunoiden lisäksi pakkasin mukaan vierailusta jääneen kanasalaatin.

Kuuvannokka sai mielessäni eniten pisteitä, joten sinne sitten. Muistelin, että illalla saattaa olla kirkossa messu. Tarkistin asian kirkon ilmoitustaululta. Siis olisi hyvä olla kaupungissa hyvissä ajoin ennen klo 18:30, jolloin messu alkaa. Kirkonmenot ovat minulle merkittävä viikottainen tapahtuma.

Pyöräni matka- ja nopeusmittari ovat todennäköisesti epätarkkoja johtuen siitä, että olen itse asentanut mittarin enkä ole varma suoritukseni kaikin puolisesta onnistumisesta. Mutta antavat ne jonkinlaista kuvaa siitä, millä nopeudella ajelen ja miten pitkiä ovat pyöräreissuni. Kyseisen päivän lenkin pituus oli noin 20 kilometriä. Mutta ei se retken pituus vaan laatu! Oli taas mukava lounashetki Airiston ulapan rannassa.

Paluumatkalla en pitänyt kiirettä. Hanhien suosiman kosteikon kohdalla on pyörätien varrella penkkejä. Istahdin kohdalle sattuneelle penkille ja nautin kesätuulesta, kuutelin hanhien, töyhtöhyyppien ja varisten ääntelyä sekä katselin ohi pyöräileviä tai käveleviä ihmisiä. Nautinnollinen ja kiireetön hetki.

Ehdin hyvin messuunkin. Ilta on puolestaan sujunut netissä surffaillen, telkkariakin katsellen ja saunan jälkeen palkitsin itseni Löwenbräu-oluella. Tosin totesin, että olut ei ole minun suosikkijuomani.

Pyörällä Piikkiössä

Tein illan suussa noin 40 km:n sähköavusteisen pyörälenkin. Käväisin Piikkiön kirkolla, joka tietenkin oli jo turisteilta suljettu. - Samalla totesin ns. kantapään kautta, että jos otan sähköavustuksesta kaiken irti, akun lataus riittää vähän alle 40 km:n matkalle.Viimeisen kilometrin jouduin polkemaan ilman tuota mainiota vetopeliä, josta on todella iso apu ja ilo tällaiselle 71-vuotiaalle, joka en ole koskaan harrastanut liikuntaa itsekidutusmielessä. - Kerrottakoon, että katson tyynenä ja rauhallisisin mielin kaikenlaisia urheilusuorituksia, mutten ole koskaan tuntenut sen enempää itse suorittamiini voimanponnistuksiin kuin telkkarin välittämiin urheiluohjelmiinkaan minkäänlaista intohimoa. Siksi iloitsen syvältä saatuani sähköavusteisen pyörän käyttööni. Haluan saada pitää sen niin kauan, kuin ylipäätään pystyn pyörällä ajelemaan.

Joskus 90-luvulla ajelimme perheen kanssa autolla Hämeessä Kuhmalahdella, josta on noin 50 km Tampereelle. Olen syntynyt Kuhmalahdella ja aloittanut sielä koulunkäyntinikin. Olimme tarkoituksella liikkeellä. Kunnan vanhustentalossa asui siihen aikaan minulle erittäin rakas Aino-täti. Hän oli muutama viikko sitten täyttänyt 90 vuotta. Häntä oli tarkoitus käydä tervehtimässä ja onnittelemassa. Tein hänelle klassisen kysymyksen: Kuinka olet voinut? - Ihan hyvin muuten, mutta ovat kieltäneet minulta polkupyörällä ajamisen. Nyt en sitten pääse enää Pentojärveen uimaan ja siellä on paras hiekkaranta. - Aino-tädiltä loppui kaksi urheiluharrastusta yhdellä iskulla. Nuorempana, 50-60-vuotiaana, hän ui Kuhmalahden ja Eräjärven välissä olevan Längelmäveden ulapan poikki useamman kerran - ja kulki kaiket kesät paljain jaloin.

Minulla on onneksi vielä mahdollisuudet molempien, pyöräilyn ja uinnin, harrastamiseen. Mutta mielelläni pidän avustajaa käytössäni.