Lokakuun aurinko luo elämään onnea

Talviaika alkoi eilen. Tapahtuneen innoittamana virittelin illalla parvekkeelleni led-valoja pimeneviä iltoja valaisemaan. Mutta herätessäni tänä aamuna noin yhdeksän maissa auringon valo täytti kotini ja totesin, että onpa mukava päivä tulossa. Tosin aika usein herätessäni aurinko tuntuu lupailevan mukavaa ulkoilusäätä, mutta välttämättä niin ei käykään. Aamut ovat kodissani usein päivän parhaat hetket, sillä äsken noussut aurinko kirjaimellisesti täyttää kodin valollaan. Mutta usein käy niin, että ennen kuin ehdin edes aamupalaa syödä, sadetta ennustavat pilvet peittävät auringon. Näin tapahtuu nimenomaan syksyllä ja talvella. Tänään oli toisin. Ilma näytti mittarin mukaan olevan lämmin. Auringonpaiste ja + 12 C lämpö takaavat juuri sopivan pyöräilysään. Ei minun tarvinnut pohtia pyöräretkeni suuntaakaan, sillä mieleni teki ajella Ruissalon Saaronniemeen tai oikeastaan Kolkan niemeen. Kolkka jatkuu vielä Saaronniemestä kapeana kaistaleena merelle, Airiston ulappaa kohti.

Vain koivut hehkuvat enää täydessä ruskassaan Ruissalon

sillan kupeessa.

Pietaryrtti sinnittelee edelleen satama-alueella.

Kolkan rannan nuoren pihlajan väri kertoo, että

puu on jo valmis talvilepoon.

Hienompaa säätä en olisi voinut toivoa tälle päivälle. Aurinko lämmitti lempeästi. Vain hyvin heikko tuulenvire puhalsi mereltä. Sekä pyörätiellä että meren rannalla liikkui jonkin verran lenkkeilijöitä - enimmäkseen iäkkäitä pariskuntia. Nautin syksyn läsnäolosta, sillä se oli tänään hyvin kesäisellä tuulella.

Naantalin satamasta lähteneet laivatkaan eivät rikkoneet lokakuista, aurinkoista idylliä.

Sisaralukset kohtasivat Airistolla. Sten Aurora lähti merelle

ja Sten Bothnia saapui öljysatamaan.

Armeijakin oli liikkeellä.

Harvakseen laivoja kulkee Airistolla. Enimmäkseen saan rannalla nauttia harmoonisesta idyllistä sekä merellä että maalla.

Yksinäinen kivikin kertoo omaa tarinaansa.

Vielä on vaahteranlehdissä hehkua, jota auringon valo korosti herkästi. Lokakuu on yllättävä kuukausi. Olen ennenkin kokenut lokakuussa ikään kuin kaiun kesästä. Tänään tuo kesän kaiku oli tosi koskettava ja vahva elämys. Tällaisia hetkiä koen vain, jos lähden luontoon. Olen saanut suurenmoisen etuoikeuden ja lahjan, kun voin, milloin vain haluan, pyöräillä ihanassa Ruissalossa, ja missä pääsen nauttimaan vuodenajoista myös merenrantaan.

Aurinko paistaa - sataa

Vilunväristykset tuntuvat vähän väliä vieläkin kehossani. Käväisin pyörällä Ruissalossa. Välillä aurinko lämmitti suloisesti. Mutta sitten pilvestä ryöpsähti kylmä, lähes räntäinen sadekuuro. Osasin odottaa vettä niskaani, sillä seurailin pilvien kulkua. Pisarat olivat toisinaan isoja ja raskaita. Ruissalon luontokeskuksen, Tammenterhon, ovella oleva pikkuinen katos suojasi minua hetken pahimmalta kastumiselta.

Saari oli vielä ruskainen. Vielä eivät

puut olleet tuulten paljaiksi riipimiä.

Mutta mukaani ottamat evääni saivat olla koko reissun ajan pyörälaukussa. Toivon, että vielä tässä kuussa tulisi lämpöaaltoja ainakin tänne Suomen etelärannikolle. Tällä kerralla en ajanut edes Kasvitieteelliseen puutarhaan, sillä taivas tummeni aivan liian nopeasti ja pilvet peittivät auringon ja kastelivat minut päällisin puolin läpimäräksi. Ihmeekseni pyöräilyyn suunniteltu pukuni ei päästänyt vettä alla oleviin vaatteisiin. Olin siis kirjaimellisesti yltä päältä märkä, mutten päällysvaatteiden alta.

Ruissalon kaupungin puoleinen ranta hehkuu keltaista väriään. Houkuttelee ajamaan saareen, nauttimaan luonnosta - ja niinhän minä sitten teinkin, vaikka yhä uudet synkät ja paksut pilvet saivat minut hiukan empimään matkani jatkamista.

Mukava tunnelma oli Ruissalossa, vaikka sainkin välillä vihaiset vesisuihkut niskaani. Olenpa taas kerran kiitollinen Tunturille käyttööni saamastani sähköpyörästä. Tuskin olisin lähtenyt tänään pyörälenkille tavallisella pyörällä - tai ainakin sähköpyörällä se oli helpompaa. Nimenomaan helpompaa siinä mielessä, että vastassani oli toisinaan hyvin voimakas tuuli, jonka voima taittui sähkömoottorilla.

Vihdanteko on jo ohi, mutta silmänruokaa näissä oksissa

vielä on.

Hanhia ei enää Ruissalon rannalla näkynyt. Eipä muutkaan linnut paljon piitanneet näyttäytyä. Sormiakin alkoi jo kameraa käyttäessäni paleltaa. Syksy on jo pitkällä. Mutta tänne pitää tulla vielä monta kertaa uudelleen. Ehkäpä onnistun tulemaan ensi lumenkin aikoihin.

Kotiin oli mukava tulla - lämpimään ja kuivaan. Parvekkeellani kesä jatkuu. Tosin kukat taitavat olla siellä loppukesästä kukkivia. Ne kertovat siitä, että toivo uudesta kasvukaudesta on tallella. Elämä jatkuu, vaikka kaikki näyttävät kuolevan pois. Mutta vielä näyttävät parvekkeeni krysanteemit ja Pietarin pelargonia olevan voimissaan.

Pikkuinen kesä syyskuun viimeisenä pävänä

Viikko sitten, perjantaina 30.09., oli ihastuttavan kesäinen päivä. Niinpä sitten illansuussa lähdin ajelemaan päämääräni Ruissalon Kasvitieteellinen puutarha. Kahvitkin otin mukaani, koska arvelin viettäväni siellä muutaman tunnin. Mutta minäpä en sitten illalla kotiin tultuani kirjoittanutkaan Ruissalon retkestäni, vaan Italian matkastani, joka myös oli vaikuttava elämys. Mutta kesän "kaikuna" ollut perjantainen sää on joka tapauksessa yhden blogin arvoinen.

Valkoposkihanhien muuttofestarit samalla paikalla, missä

Ruisrockin yksi lavoista sijaitsee, on aina vaikuttava näky.

Siirryin aikani lintuja katseltuani ja kuvattuani Kasvitieteelliseen puutarhaan. Puutarhassa oli vielä paljon ihailtavaa. Mutta syksyn voi aistia siellä lähes kaikkialla. Kukkamaat olivat edelleen upean värikkäitä. Mutta toisaalta myös punaiset pensaat kertoivat kesän vaihtuneen syksyksi.

Kasvitieteellisen puutarhan ruskaa

Pensaiden ja köynnösten lehdet loistivat lähes kukkien tavoin puutarhassa. Mutta oli väriä toki muuallakin. Kuvat kertokoot oman tarinansa.

Syksyyn liittyy myös toisenlaisia kauneutta kuin ruska ja kukkien värit. Syksyn muodoissa on uskomattoman kiehtovia variaaitoita.

Syksyn kukat olivat vielä voimissaan kukkamailla. Tosin osa oli jo elänyt parhaat päivänsä.

Kotiin palatessani katselin auringonlaskun värjäämiä pilviä. Pilvet olivat perjantai-iltana erityisen vaikuttavia sekä muodoiltaan että väriltään. Taivas tummeni ja pilvet erottuivat hetken sen tummaa sinisyyttä vasten kuin lapsena ihastelemani karstatut lampaan villat.