Vilunväristykset tuntuvat vähän väliä vieläkin kehossani. Käväisin pyörällä Ruissalossa. Välillä aurinko lämmitti suloisesti. Mutta sitten pilvestä ryöpsähti kylmä, lähes räntäinen sadekuuro. Osasin odottaa vettä niskaani, sillä seurailin pilvien kulkua. Pisarat olivat toisinaan isoja ja raskaita. Ruissalon luontokeskuksen, Tammenterhon, ovella oleva pikkuinen katos suojasi minua hetken pahimmalta kastumiselta.
Saari oli vielä ruskainen. Vielä eivät
puut olleet tuulten paljaiksi riipimiä.
Mutta mukaani ottamat evääni saivat olla koko reissun ajan pyörälaukussa. Toivon, että vielä tässä kuussa tulisi lämpöaaltoja ainakin tänne Suomen etelärannikolle. Tällä kerralla en ajanut edes Kasvitieteelliseen puutarhaan, sillä taivas tummeni aivan liian nopeasti ja pilvet peittivät auringon ja kastelivat minut päällisin puolin läpimäräksi. Ihmeekseni pyöräilyyn suunniteltu pukuni ei päästänyt vettä alla oleviin vaatteisiin. Olin siis kirjaimellisesti yltä päältä märkä, mutten päällysvaatteiden alta.
Ruissalon kaupungin puoleinen ranta hehkuu keltaista väriään. Houkuttelee ajamaan saareen, nauttimaan luonnosta - ja niinhän minä sitten teinkin, vaikka yhä uudet synkät ja paksut pilvet saivat minut hiukan empimään matkani jatkamista.
Mukava tunnelma oli Ruissalossa, vaikka sainkin välillä vihaiset vesisuihkut niskaani. Olenpa taas kerran kiitollinen Tunturille käyttööni saamastani sähköpyörästä. Tuskin olisin lähtenyt tänään pyörälenkille tavallisella pyörällä - tai ainakin sähköpyörällä se oli helpompaa. Nimenomaan helpompaa siinä mielessä, että vastassani oli toisinaan hyvin voimakas tuuli, jonka voima taittui sähkömoottorilla.
Vihdanteko on jo ohi, mutta silmänruokaa näissä oksissa
vielä on.
Hanhia ei enää Ruissalon rannalla näkynyt. Eipä muutkaan linnut paljon piitanneet näyttäytyä. Sormiakin alkoi jo kameraa käyttäessäni paleltaa. Syksy on jo pitkällä. Mutta tänne pitää tulla vielä monta kertaa uudelleen. Ehkäpä onnistun tulemaan ensi lumenkin aikoihin.
Kotiin oli mukava tulla - lämpimään ja kuivaan. Parvekkeellani kesä jatkuu. Tosin kukat taitavat olla siellä loppukesästä kukkivia. Ne kertovat siitä, että toivo uudesta kasvukaudesta on tallella. Elämä jatkuu, vaikka kaikki näyttävät kuolevan pois. Mutta vielä näyttävät parvekkeeni krysanteemit ja Pietarin pelargonia olevan voimissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti