Aurajoen maisema kuvattuna itärannalta Koroisten niemen kohdalla.
Lieto sijaitsee Aurajoen varrella. Siksi päätin lähteä sinne tuttua pyörätietä, joka kulkee jokivartta pitkin. Halisten padolta eteenpäin pyöräteissä on jopa valinnan varaa. Yksi tekee mutkan aivan joen rantaan, toinen kulkee suoraan Vanhalle Ravattulantielle ja kolmas on pyöräilijöiden maastoon kuluttama ura, joka jostain syystä on lähes aina osunut valinnakseni. Pääsin sitä kautta Vanhalle Ravattulantielle. Diabetekseni aiheutti sen, että minun oli pidettävä lounastauko. Verensokerin alhaisuus aiheutti hypoglykemian oireita. Löysin sopivan metsikön ja nautin eväistäni ja maiseman rauhasta.
Turun keskustasta on tänne noin 8 kilometriä. Kohmo ja
Kurala ovat lähimmät kaupunginosat. Kohmossa asuin
runsaan vuoden. Aurajoessa on kuvan suunnassa kampilossi.
Taustalla näkyy Turun linkkitorni Pääskyvuorella.
Taukopaikastani näkyi myös Ravattulan ostoskeskus.
Viehättäviä ruiskaunokkeja oli yllättävän paljon vehnäpellossa.
Ruokatauko palautti voimani ja jatkoin matkaani kohti Turun ohitustietä ja Ravattulan ostaria. Pääsin Hämeentielle, jolta poikkesin saman tien ikivanhalle Hämeen Härkätielle, jota on museoitu runsaat 4 kilometriä. Museotie on hiekkatie, jota on aikoinaan ajellut mm. Kustaa Vaasa. (Kustaa Vaasa olisi ollut riemuissaan, jos tie olisi ollut samassakunnossa kuin se nyt on. Taisi tie olla hänen aikanaan kokolailla muhkurainen.) - Tien poskessa on lähde, josta ainakin eläimiä on juotettu, niin kauan kuin Hämeen Härkätietä on kuljettu. (Lähde on tosin nykyisin melkein huomaamaton. Se kaipaa pikaista ehostusta ja tuunausta.)
Museotie kulkee pyöräilijää hemmottelevien lietolaisten maisemien halki ja äkkiarvaamatta edessä on upea, jättimäinen kallio, joka ei tunnu ollenkaan sopivan maisemaan. Mikä kummallinen "otus" se siinä? Punainen iso lato näyttää sen rinnalta pieneltä mökkipahaiselta. Edessäni on Liedon linnavuori. Se on yksi Suomen merkittävimmistä esihistoriallisista ja varhaishistoriallisista linnavuorista, jonka merkitys on sittemmin vähentynyt 1300-luvulla, kun Turun linna valmistui Aurajoen suulle.
Käyn mielessäni keskustelun: Onpa jyrkkä rinne. - No niin näyttää olevan. - Taidanpa jatkaa matkaani. - Ajatkohan joskus vielä tästä ohi? - Pidä nyt edes pieni juomatauko. - No, voinhan samalla vähän vilkaista, millainen mäki tämä on. - Niin sitten aloin kiivetä mäenrinnettä ja hetken päästä olin vuoren laella. Kipuaminen jyrkän kallion laelle oli vaivan arvoinen. Kuvistani saa vain pienen aavistuksen, mistä on kysymys.
Liedon linnavuori on upea luonnonmuodostelma Hämeen Härkätien ja
Aurajoen välissä.
Tämä on koettava paikan päällä. Unohtumaton kokemus minulle.
Puut heijastuvat Aurajoen tyynestä pinnasta.
Liedon linnavuoren orvokkimattoa. Samanlaista olen
ihastellut Suomenlinnassa. Onko näillä orvokkimatoilla
jotain yhteistä?
Jätin Liedon linnavuoren ja jatkoin kohti Liedon kirkkoa. Matkallani totesin taas kerran, että jos autotiet olisivat yhtä huonosti viitoitetut kuin pyörätiet, autoilijat repisivät paitansa. En osannut valita autotien alitusta oikeassa kohdassa ja niin ajoin lähes kilometrin harhaan. Autolla ajavallehan tuollainen harhaanmeno ei tunnu missään, mutta lihasvoimalla kulkevalle pyöräilijälle se on harminpaikka.
Liedon harmaakivikirkko on peräisin 1500-luvun alkuvuosikymmeniltä. Se on omistettu pyhälle Pietarille. Valtakunnallisesti Liedon kirkko on tullut tutuksi keväisistä drive in-motoristijumalanpalveluksistaan, joita on alettu pitää vuosittain 1980-luvulta lähtien.
Liedon pyhälle Pietarille omistettu noin 500-vuotias kirkko
on päivitetty arkkitehtoonisesti tyylikkäästi ja nykypäivän
jumalanpalveluselämän kannalta toimivasti.
Kirkossa on kristinuskon kannalta merkittävästä kohtaamisesta
muisto: Jeesus liittää äitinsä, pyhän Marian, ja opetuslapsensa,
pyhän Johanneksen, perheeksi, mikä on myöhemmin muotoutuneen
kirkon siemen.
Liedon kirkkoa ympäröi perinteiseen tapaan hautausmaa.
Liedon kirkon ohi virtaa Aurajoki.
Hautausmaalta saa ihailla tunnelmallista jokimaisemaa.
Kotiinpaluun olin suunnitellut tekeväni Jäkärlän kautta. Se on vanhan Maarian kunnan alueelle syntynyt lähiö, joka sijaitsee Tampereen radan varressa. Mutta junalla ei Jäkärlään pääse, sillä valitettavasti Turussa ei ole lähiliikennettä rautatiellä. Kaupungin kaavoitustoimi on kaikesta päätellen unohtanut täysin rautatien hyödyntämisen joukkoliikenteessä. Lähiöt ovat yleensä sijoitettu alueille, mihin ei alun perin ole ollut minkäänlaisia kulkuyhteyksiä.
Turussa ei ole unohdettu vain rautatien hyödyntämistä. Myös kevyenliikenteen tarpeet on unohdettu tai ne on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Olemassa olevat kevyenliikenteen väylät ovat paikka paikoin kokolailla surkeassa jamassa. Jos ajan noin 20-25 kilometrin tuntivauhtia, matkanteko on liian usein epämiellyttävän pomppoilevaa ja tärisevää. Vastaavaa tärinää eivät autoilijat sietäisi. Yksi ikävimmistä pyöräilyyn liittyvistä koettelemuksista ovat rotvallinreunat - niin kuin asia Tampereella ilmaistaan. Miksei katujen reunakiveyksiä poisteta kokonaan sieltä, missä liikutaan pyörällä? Eihän autoteilläkään ole vähän väliä kummallisia kulunesteitä. Reunakiveysten poistaminen olis kädenojennus myös liikuntavammaisille.
Mutta oli miten oli, kun lähdin Liedosta kohti Jäkärlää - tuota radanvarressa olevaa lähiötä, josta ei kuitenkaan pääse junalla Turkuun - ylitin Aurajoen siltaa pitkin, jolta avautui herkkä maalaismaisema.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti