Pyörällä Piikkiössä

Tein illan suussa noin 40 km:n sähköavusteisen pyörälenkin. Käväisin Piikkiön kirkolla, joka tietenkin oli jo turisteilta suljettu. - Samalla totesin ns. kantapään kautta, että jos otan sähköavustuksesta kaiken irti, akun lataus riittää vähän alle 40 km:n matkalle.Viimeisen kilometrin jouduin polkemaan ilman tuota mainiota vetopeliä, josta on todella iso apu ja ilo tällaiselle 71-vuotiaalle, joka en ole koskaan harrastanut liikuntaa itsekidutusmielessä. - Kerrottakoon, että katson tyynenä ja rauhallisisin mielin kaikenlaisia urheilusuorituksia, mutten ole koskaan tuntenut sen enempää itse suorittamiini voimanponnistuksiin kuin telkkarin välittämiin urheiluohjelmiinkaan minkäänlaista intohimoa. Siksi iloitsen syvältä saatuani sähköavusteisen pyörän käyttööni. Haluan saada pitää sen niin kauan, kuin ylipäätään pystyn pyörällä ajelemaan.

Joskus 90-luvulla ajelimme perheen kanssa autolla Hämeessä Kuhmalahdella, josta on noin 50 km Tampereelle. Olen syntynyt Kuhmalahdella ja aloittanut sielä koulunkäyntinikin. Olimme tarkoituksella liikkeellä. Kunnan vanhustentalossa asui siihen aikaan minulle erittäin rakas Aino-täti. Hän oli muutama viikko sitten täyttänyt 90 vuotta. Häntä oli tarkoitus käydä tervehtimässä ja onnittelemassa. Tein hänelle klassisen kysymyksen: Kuinka olet voinut? - Ihan hyvin muuten, mutta ovat kieltäneet minulta polkupyörällä ajamisen. Nyt en sitten pääse enää Pentojärveen uimaan ja siellä on paras hiekkaranta. - Aino-tädiltä loppui kaksi urheiluharrastusta yhdellä iskulla. Nuorempana, 50-60-vuotiaana, hän ui Kuhmalahden ja Eräjärven välissä olevan Längelmäveden ulapan poikki useamman kerran - ja kulki kaiket kesät paljain jaloin.

Minulla on onneksi vielä mahdollisuudet molempien, pyöräilyn ja uinnin, harrastamiseen. Mutta mielelläni pidän avustajaa käytössäni.