Suuntasin mitään ajattelematta jokirantaan. Ylitin joen Teatterisiltaa pitkin ja jatkoin matkaani Teatterin ohi Volter Kilven katua ylittääkseni Samppalinnan mäen. Vähitellen hahmottui mielessäni, millaisen lenkin tekisin. Päästyäni hautausmaan kohdalle Uudenmaantietä, muistin äkkiä, että kadun toisella puolella on rosarium, josta olin lukenut lehdestä. Mutta ruusutarha oli toistaiseksi jäänyt näkemättä. Nyt siihen oli tilaisuus - ja voi sitä ruusujen paljoutta! En ole eläissäni nähnyt sellaista ruusumäärää. Kartasta luin, että puiston nimi on Tähkäpuisto, joka sijaitsee aivan Henrikinkirkon naapurina. Ruusutarha on tähän aikaan yksi Turun upeimmista nähtävyyksistä. Siihen pysähtyi matkantekoni pitkäksi ajaksi. Oli otettava kamera esiin.
Ilta-auringossa sain mielestäni mukavan saaliin ruusuja.

Aurinko saa ruusun värin hohtamaan.

Keltaiset ovat aika harvinaisia.

Heräämisen hetki.

Keltainen

Tämä loisti kaikkien kukkivien ruusujen keskellä
ehdottomana suosikkinani.
Iki-ihania akileijoja

Puhtaanvalkoinen jasmikekin oli täydessä kukassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti