Minun ja pyörän toinen päivä

Keskiviikkona tutustuimme, pyöräni ja minä, toisiimme Ruissalon suunnalla, josta kerroin. Tosin kovin on hiljainen matkakumppani tämä sähköpyörä. Etupyörän akselin suunnalta kuuluu samanlainen ääni kuin Helsingin ikivanhoista ratikoista - varmaan turkulaiset ratikat juttelivat samalla nuotilla. Ääni on vain niin hiljainen, että todennäköisesti vain minä kuulen sen. Ainakaan kukaan ei ole jäänyt ihmettelemään pyöräni surinaa.

Torstaina, toisena sähköpyöräilypäiväni, lähdin aivan toiseen suuntaan, mantereelle päin. Aluksi en oikeastaan ajatellut mitään määränpäätä. Ajelin Läntistä rantakatua Tuomiokirkon siltaa kohti. Kirkon torin nupukivitys tärisytti kulkuvälinettä mukavasti. Jatkoin Hämeenkadulle ja TYKSin kohdalla päätin kääntyä Kupittaan puistoon. Se on yksi Turun keitaista keskellä kaupunkia. Pyörä suorastaan riemastui, kun nousimme Kiinanmyllynkadun mäkeä kohti Kupittaata. En pysähtynyt puistossa, vaan päätin jatkaa saman tien Skanssiin, joka on Turun uusin ostoskeskus. Vauhtini tuntui mukavalta. Tosin en silloin tiennyt, miten kova se oli. Mutta nyt jo tiedän, sillä asensin kulkuvälineeseeni ajotietokoneen. Siitä näen, että pystyn pitämään jatkuvasti yllä 22 -27 km/h nopeutta. Tosin laitteen tarkkuudesta en mene takuuseen. Niinpä ohitin Turun suuren hautausmaan nopeasti ja olin hetken päästä jo Skanssin suurella etupihalla. Koristeomenapuut ja vähäiset istutukset tuovat tuolle autiolle kentälle hiukan eloa.

Mutta kukkiva omenapuu juuri tuona hetkenä oli virkistävä näky.

Nautittuani herkkullisen täytetyn sämpylän ja termospullokahvit omenapuun alla lähdin ajelemaan kohti keskustaa. Heti lähtiessäni mokasin taas taas, sillä jostain syystä ymmärsin, että pyörätie kääntyy vasemmalle. Siispä lähdin siihen suuntaan, mutta kuinka kävikään, väylä jota ajoin ohjasi minut moottoritien pientareelle, joka kaiken lisäksi oli vastaantulijoiden piennar. No, eipä muuta kuin takaisin etsimään pyörätietä eikä se vaikeaa ollutkaan. Jäin vain ihmettelemään, miksi tein virhepäätelmän ja ajoin moottoritielle. Pitänee mennä jonain päivänä selvittämään töppäilyni syy.

Päivä oli sopivan lämmin pyöräillä. Olin taas Tuomiokirkon luona ja suunnistin kohti Vähätoria, jolla on nykyisin suosittu terassi eikä syyttä. Torin tunnelma muistuttaa Skånen Malmön vanhan kaupungin miljöötä. Tori rajautuu Aurajokeen ja sitä reunustaviin lehmuksiin. Länsipäässä on kirjaston vanha rakennus, joka edustaa tiettyä ruotsalaista arkkitehtuuria (tämä minun täytyy tarkentaa myöhemmin) ja se tuo mieleeni Malmön pääkirjaston. Kirjaston edessä solisee iki-ihana suihkukaivo. Torin pohjoisen laidan talot ovat Turun 1800-luvun arkkitehtuuria. En tiedä, kirjoitanko läpiä päähäni (kai näinkin voi asian ilmaista?) - yksi noista rakennuksista tuo mieleeni renessanssin arkkitehtuurin. Vähätori on jokseenkin pitkänomaisen kolmion muotoinen. Se on yksi Turun viehättävimmistä paikoista.

Tarkoitukseni oli jatkaa pyöräilyä Läntistä rantakatua pitkin, mutta katu olikin kirjaston kohdalla suljettu ja esteen kohdalla seissyt mies neuvoi ajamaan Linnankatua pitkin. Mutta minuapa alkoikin kiinnostaa sadan metrin päässä oleva ihmisjoukko. Sain jatkaa matkaani valitsemaani reittiä pitkin ja tulin kadun sulkenneen väen kohdalle. Olin jo keksinyt väentungokselle syyn: Arkkitehti Benito Casagrande oli saanut viimeisimmän projektinsa valmiiksi ja oli työn luovuttamisen aika.

Kun tulin paikalle, arkkitehti Benito Casagrande piti kiitospuhettaan. Saneeratut ja uuteen käyttöön suunnitellut talot oli yhdistetty toisiinsa kahdella hyvin leveällä valkoisella ja yhdellä sinisellä silkkinauhalla. Kaikesta näki, että väki oli varta vasten kutsuttu tähän tilaisuuteen. Olin yksi harvoista, jotka olimme ikään kuin "kuokkimassa" tuossa kokolailla harvinaislaatuisessa tilaisuudessa. Sen ohjelma oli kaiken kaikkiaan tyylikäs ja vaikuttava. Kamarikuoro esitti laadukasta musiikkia. Korokkeelle ilmestyi hetken päästä Suomen luterilasien kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen ja katolisen kirkon piispa Teemu Sippo. Nämä kirkonmiehet siunasivat yhdessä valmistuneet rakennukset uuteen käyttöönsä. Näytti siinä olevan tavalliselle turkulaiselle paljon nieltävää, kun piispa Sippo kaiken päätteeksi pirskotti siunattua vihkivettä talojen seinille.

Tilaisuudessa oli toki muutama puhekin. Sen yllättävä hetki koitti, kun yhden talon parvekkeelle, jota reunusti kaunis takorautainen kaide, astui oopperalaulaja Karita Mattila, jonka tehtävänä oli katkaista edellä mainitsemani silkkinauhat. Sen hän teki omalla iloisella ja humoristisella tavallaan. Kaiken päätteeksi saimme "nauttia" kahdesta vanhanaikaisen tykin paukkupanoksesta. Saan olla kiitollinen, että minulla on kaveri, joka vie minut tällaisiin yllättäviin hetkiin.

Arkkitehti Benito Casagrande

Kauniit laulavat upeita lauluja.

Oopperalaulaja Karita Mattila on juuri katkaissut

silkkinauhat.

Kirjaston kortteli on nyt valmis. Korttelissa on kirjaston ohella useampi viihtyisä ravintola. Yhdessä niistä olen jo saanut viettää kuorokavereideni kanssa kevätjuhlaa. Kortteliin tuo eloa myös galleria. Krijaston kortteli ja Vähätori muodostavat kokonaisuuden, jonka toteumisesta turkulaiset ja Turkuun tulevat vieraat saavat kiittää arkkitehti Benito Casagrandea.

Jatkoin sitten matkaa kotiin todeten, etten ollut pitkään aikaan tehnyt yhtä kiinnostavaa pyöräretkeä. Merkittävää oli se, etten ollut lainkaan uupunut pyöräilystäni, vaikka kilometreissä mitattuna matkaa kertyi lähes 30 kilometriä enkä minä ole enää ihan nuori.