Huhtikuussa sinivuokot kukkivat pakkasesta ja lumesta huolimatta

 Lopultakin sää on lämmennyt, niin etten kärsi pyöräillessäni käsien palelemisesta. Valkoiset sormet ovat olleet talvipyöräilyn ikävin kokemus. Renkaiden vaihtaminen nastarenkaisiin on ollut minulle suorastaan nautinnollinen elämys. Kokemuksesta voin sanoa, että turvallisuudentunne, mikä liittyy polkupyörän nastoihin, on ollut vahvempi kuin auton nastarenkaiden tuottama. Arvelen, että yksi syy, mikä tuohon kokemukseen liittyy, johtuu polkupyörän rakenteesta. Pyörän tasapaino tuntuu nastojen päällä lähes samalta kuin kesäkeleillä. Autossa tätä ilmiötä en tunne.

Haluan vielä palata ajassa taakse päin. Huhtikuun alussa kaikki oli toisin kuin nyt. Lämpötila pysytteli nollan tuntumassa ja yöllä saattoi olla -10 astetta pakkasta.












Vielä runsas kuukausi sitten lunta ja jäätä oli monin paikoin ja paljon. Tiet olivat pyöräilijän kannalta siedettävät. Mutta kuvistakin voi päätellä, että ilman lämpötila oli plus - miinus nolla.






Kuvat ovat huhtikuun alkupuolella otettu Turun Ruissalon Pukinsalmen rannalla. Rinne oli jo lumeton, mutta merenrannan läheisyydestä johtuen tällä rinteellä kaikki oli vielä kulottunutta ja elotonta.

Matkalla Ruissaloon löysin Patterihaasta nämä jalokiurunkannuksen upeat versot. - Sinivuokotkin olivat heränneet eräällä Ruissalon rantatien varrella olevalla rinteellä.

Samalla pyörälenkillä maisema muuttui äkkiä hyytävän talviseksi. Peurallakin lienee ollut vielä liikkumisvaikeuksia lumihangessa.

 

Mutta talvenselkä oli jo taittunut. Aurinko lämmitti Pikkupukin ohi kulkevaa laivaväylää, niin että jäistä oli jäljellä enää vain pieniä lohkareita.

 

Sinivuokot ja jalokiurunkannuksen versot toivat kylmään kevääseeni toivoa. Pyörälenkki Ruissaloon, minun turkulaiseen ihmemaahani, oli taas kerran palkitseva. Sähköpyörällä pääsee näkemään lähi maaston ihmeitä jopa talvella - eikä pikkupakkanen haittaa, kun muistan ottaa mukaani tarpeeksi läpimät tumput.