Tämä kevyt tavarajunan veturi on Logomon pihalla katoksen alla. Logomo on Turun merkittävä kulttuurikeskus, joka valmistui osittain viime vuoden kulttuuripääkaupunkitapahtumien paikaksi.
Kuvan veturi on valmistunut Lokomossa Tampereella vuonna 1943 ja on siis ensi vuonna 70-vuotias - ja kolme vuotta nuorempi kuin minä. Viimeksi se on trakastettu vuonna 1972. - Onneksi minua ei ole toistaiseksi sijoitettu mihinkään vitriiniin, vaan voin vapaasti liikkua sinne, minne resurssini riittävät. Ainakin niitä riittää Turun lähi seuduilla liikkumiseen.
Veturit ovat aina kiehtoneet minua. Ne ovat mielestäni myös esteettisesti viehättäviä. Monet yksityiskohdat ovat muotoutuneet niiden käyttötarkoituksen mukaan.
Nykyaikaisissa vetureissa ei ole näkyvissä mitään tällaista muotoilua. Jokaisesta osasta voi aistia, miten valtavasti niihin kätkeytyy energiaa, jota tarvitaan raskaan tavarajunan siirtämiseen paikasta toiseen. Höyryveturi ja polkupyörä ovat kokonsa puolesta toistensa vastakohtia. Mutta minusta ne ovat sittenkin vähintään sukulaisia. Kummankin tekniikka on suhteellisen kauan sitten kehitetty käyttökelpoiseksi. Molemmissa käytetään niin sanoakseni ihmisen kokoista energialähdettä. Pyörässä se on kirjaimelllisesti ihminen ja höyryveturissa se on tuli ja vesi, joka kaikille elollisille olennoille elämän jatkumisen kannalta välttämätöntä
Olin pyörällä liikkeellä ystäväni kanssa. Kävimme ensin Logomossa katsomassa Turku-aiheista valokuvanäyttelyä. Kuvat oli suurimmaksi osaksi otettu viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Näyttelystä poistuttuamme havaitsimme tämän rautateiden kaunistuksen Logomon pihalla. Aikamme tätä ihailtuamme päätimme lähteä ajelemaan sattumanvaraisesti paikkoihin, joissa kumpikaan ei ole viime aikoina liikkunut. Pohjolan ja Kähärin kaupunginosat pysäyttivät retkemme. Otimme kamerat esiin ja minä löysin Pohjolan alueelta tällaisia kohteita.
Pohjolan kaupunginosasta jatkoimme matkaa Kähärin suuntaan. Luonnonpolkua kuljettuamme jonkin matkaa, eteemme avautui - ainakin minulle täysin uudenlainen turkulainen maisema. Tämä on Kähäriä.
Kähäristä jatkoimme matkaa metsikössä kulkevaa hiekkatietä pitkin kohti Länsikeskusta.
Tämä paikka kuhisi eri kokoisia lehtokotiloita. Tosin sana 'kuhista' ei oikein sovi kotiloihin, niin verkkaista on niiden liikkuminen.
Länsikeskuksesta jatkoimme Metsäkylän luonnonsuojelualueelle. Sinne on valmistunut viime vuonna hieno lenkkeilytie. Hetken istuimme tienvarren penkillä ja nautimme eväitämme. Taukopaikkamme oli upeassa tammimetsässä. Kuvassa olevasta kivestä arvelin, että sen kaksoissisar/-veli on Ruissalon Kuuvannokassa, niin samanoloisia murikoita ne ovat.
Tammimetsä vaihtui pian havupuumetsäksi. Tien varrella kohosi myös vaikuttava, korkea kallio, jonka kyljessä oli salaperäisiltä vaikuttavia onkaloiden aukkoja.
Retkemme varrella oli myös tämä siirtokivilohkare, jonka koosta saa jonkilaisen käsityksen sen vieressä olevasta penkistä.
Penkillä istujan maisema on tällä hetkellä vihreä ja rauhoittava.
Mutta istujan takana sen sijaan ovat kiehtova kiven pinta ja haavan kummalliset kasvukoukerot.
Näin asuttiin Turun seudulle ennen -
ja näin asutaan nyt. Punainen, lahoava talo ja nämä uudet hienoudet ovat aivan naapureina.
Länsikartanon navetta on uusiokäytössä.
Vasemmanpuoleista väylää pitkin pääsee Naantaliin ja oikeanpuoleista Härkämäkeen Turun yhteen lähiöistä.
Pahaniemen kaupunginosan viihtyisännäköisisä omakotitaloja.
Pyöräilylenkkimme ei ollut pitkä - vain 12 km - mutta aikaa sen sijaan kului lähes 6 tuntia, sillä innostuimme kuvaamaan erilaisia yksityiskohtia. Turusta löytyy jatkuvasti uusia elämyksiä ja kiehtovaa nähtävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti