Helsingin Keskuspuisto mielessäni

Sain kopin Elina Aintilalta hänen blogistaan "Kevyesti käypi poljin ... toisenlainen rakkaustarina". Hän kertoo löytäneensä Helsingin Keskuspuistosta (http://www.hel2.fi/keskuspuisto/fin/1esittely/ ) upean pyöräilymaaston ja ihmettelee, eivätkö helsinkiläiset tunne siellä olevia reittejä, koska väkeä liikkuu maastossa varsin vähän. Asuin 70-luvulla Helsingissä Etelä-Haagassa, jolloin ilokseni ja hyödykseni oivalsin, millaisen ihanan metsän reunalla asuin.

Löydön tehtyäni en enää tarvinnut sulanmaan aikana muita kulkuvälineitä kuin pyörän halutessani mennä keskikaupungille. Silloiselta kotioveltani on metsään noin ½ kilometriä. Keskuspuistoa pitkin pääsin Postitalolle asti, minkä luona oli pyöräparkki. Tuolloin ei ollut vielä rakennettu pyörätietä Mannerheimintien reunaan, joten useimmiten jätin pyörän Postitalolle. Ajelin usein nuorimman lapseni kanssa metsää ristiin rastiin. Näin pieni poikani oppi nuoresta pitäen arvostamaan luontoa ja suomalaista metsää keskellä Helsinkiä. Välillä päätimme polkea Helsinki-Vantaa lentoasemalle ihmettelemään nousevia ja laskeutuvia lentokoneita. Metsä ja läheinen kansainvälinen lentokenttä eivät olleet toisiaan poissulkevia, vaan liittyivät saumattomasti toisiinsa - tosin eivät ihan oikeasti ongelmitta.

70-luvulla ei mieleeni tullut, että joskus ajelen pyörällä, jossa on avustajana mainio sähkömoottori. No, silloin en vielä fyysisesti edes tarvinnut sellaista. En toki vieläkään välttämättä tarvitse sähkömoottoria, mutta kun nyt olen käyttänyt liikkumisessani sähköavusteista pyörää, en haluaisi palata sähköttömään liikennevälineeseen. Pyörän sähkömoottori on hyvin herkkä. Se aistii heti, että nyt lähdetään liikkeelle. Mutta se toimii vain yhteistyössä. Virta kytkeytyy moottoriin vain poljettaessa. Avustustehoja on kolme. Jo alimmalla teholla ajaessani tunnen, miten moottori alkaa vetää. Kun sitten kytken tehokkaimman avustuksen päälle, tuntuu siltä, kuin joku vetäisi minua narusta. Tunne on mahtava.

Minulta on kysytty toisenkin kerran: Mikset hanki saman tien mopoa? Eihän tuollaisesta pyöräilystä ole mitään hyötyä! Väärin. Ensinnäkin sähköavusteista polkupyörää on poljettava, jotta se liikkuisi. Toiseksi pyörä on täysin saasteeton. Kolmanneksi jos minulla on vaihtoehtoina liikkuminen sähköpyörällä tai istuminen sohvalla telkkarin ääressä, niin harrastan pyöräillessäni aivan varmasti liikuntaa. Neljänneksi jos haluan, voin kytkeä sähkömoottorin pois päältä, jolloin sähköpyörä on aivan tavallinen polkupyörä.

Viidenneksi olen jo yli 70-vuotias ja sairastan metabolista syndroomaa eli diabetesta, sepelvaltimotautia ja verenpainetautia. Olen vielä täysin liikuntakykyinen, mutta ikäni ja terveydentilani asettavat minulle rajotteita. Saatuani Tunturilta sähköpyörän käyttööni huomasin heti, miten sähkömoottori poisti minulta liikunnan aiheuttaman tuskan ja ahdistuksen, jotka vaivasivat minua normaalisti muutaman kilometrin matkan. Tilanne parani entisestään, kun minulle tehtiin kesäkuussa pallolaajennusoperaatio. Olennaisin kokemus sähköpyörästä on, kun käytän suurinta tehoa, vastatuuli ei tunnu ja ylämäen kaltevuus loivenee. Sähköpyörä on mainio 70-vuotissyntymäpäivälahja - varmaan siitä iloitsisi nuorempikin. Se lisää elämänlaatua.